Valmistuneessa hallitusohjelmassa ollaan liikenneinfran linjausten osalta kaukaa viisaita tai tyhmiä.
En usko ihmisen, en edes poliitikon, kykyyn ennustaa tulevaa. Pidän hyvin kyseenalaisena linjauksia, joiden mukaan jotain ei tule tapahtumaan koskaan. Maailmanhistoriassa tällaisille väitteille on varattu vakipaikka naurutalossa. Pahimmillaan noista päätöksistä seuraa iso itku. Ajatus siitä, ettei uutta ratalinjausta pääkaupunkiseudun ja Tampereen välille tarvittaisi, on tällainen.
En halua tunnin junaa Helsingistä Tampereelle. Haluan puolen tunnin junan.
Suomalaisen päätöksenteon kuplat ovat vahvoja mutta lyhytkestoisia. Maankäytön suunnittelussa puoli vuosisataa on lyhyt aika ja vähimmäisvaatimus sille mitä hallitusneuvotteluissa tulisi osata huomioida. Minä uskon, että viidenkymmenen vuoden kuluttua puolen tunnin junayhteys Helsingin ja Tampereen välille on taloudellisesti mahdollista menestyvälle Suomelle. Teknisesti tuo mahdollisuus olisi olemassa jo nyt.
Tästä syystä meidän olisi tullut jo hyvän aikaa sitten valmistautua tulevaisuuteen maankäytön suunnittelussa niin kaupunkien välillä kuin kaupungeissa. Kyse on tulevaisuuspolitiikasta, siitä että ollaan kaukaa viisaita.
Helsingin ja Tampereen keskustojen yhdistäminen puolen tunnin junayhteydellä ratkaisee aikanaan lukuisia ongelmia. Helsingissä ei enää ole kurjistunutta ja näivettynyttä keskustaa, pääkaupunkiseudun mahdolliset menestyvät jääkiekkojoukkueet saisivat kannattajilleen mahdollisuuden seurata kansainvälisen tason jääkiekkoa Ilveksen ja Tapparan koti-otteluissa.
Maailmassa on paljon minua enemmän raideliikenteen kehityksen asiantuntijoita ja toivottavasti mahdollisimman paljon myös itseäni osaavampia politiikan toimintatapojen tuntijoita. Sen verran uskallan ennustaa, että pääkaupunkiseudun ja Tampereen välinen alue muodostaa Suomen kaavoituksellisen selkäytimen myös jatkossa. Selkäytimen amputointi on tyhmää.
Tässä vaiheessa on syytä antaa hallitusohjelman liikenneinfraratkaisuille myös kehuja. Minulla ei ole mitään tunnin junayhteyttä vastaan Helsingin ja Turun välille, kunhan junayhteys jatkaa matkaansa samaa vauhtia Tukholmaan asti.
Hallitusohjelman tärkein liikenneinfraan liittyvä kirjaus on kuitenkin toisaalla. Lause kuuluu seuraavasti: ”Laaditaan selvitys Merenkurkun (Vaasa-Uumaja) kiinteästä yhteydestä.” Kirjausta perustellaan aivan oikein tavoitteilla ”yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa EU:n ja Naton investointimahdollisuuksia Skandinavian pohjoisosan logistiikkayhteyksien parantamiseksi”.
Tätäkin kirjausta ajatellen ripustautuminen vain nykyisen raidelinjauksen varaan on vaarallista. Se tulee asettamaan melkoiset paineet nykyisten radanvarsikaupunkien keskustojen kehittämiselle. Miksi suunnitella tai rakentaa jotain asemanseuduille, joita joko joudutaan repimään auki lisäraiderakentamista sekä suurnopeusjunien turvallisuuden ja äänenhallinnan takaamiseksi tulevaisuudessa.
Sekä yksityisautoilu, erilainen kumipyöräliikenne ja ilmailu tulevat kehittymään tulevaisuudessa. Raideliikenne on kuitenkin se liikenteen muoto, jossa tämän päivän päätökset ovat kaikkein tärkeimpiä tulevaisuuden kannalta. Maanteillä tai ilmailussa tämän päivän töppäyksiä voidaan kirjata tulevaisuudessa, raiteilla se on vaikeaa, pahimmillaan mahdotonta tai onnistuu vain demokraattisia prosesseja muuttamalla tavalla, joka ei kaikista asianomaisista tule tuntumaan demokraattiselta.
Suurnopeusjunat tulevat aikanaan yhdistämään Kööpenhaminan, Tukholman ja Ruotsin toiseksi suurimman yliopistokaupungin Uumajan. En puhu nyt nykyisistä nopeuksista ja seuraavasta kahdesta kolmesta vuosikymmenestä. Vauras ja älykäs Ruotsi tulee tekemään tämän täysin riippumatta meidän suomalaisten tarpeista. Suomen kannattaa ottaa tästäkin asiasta oma hyötynsä. Raideliikenteen kehittämisessä hetkellinen ja liian kansallinen näkökulma on surullista ja tyhmää.