SpaceX:n perustaja ja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on kommentoinut ironisesti Yhdysvaltain välivaalien tulosta omistamassaan X-palvelussa.
– Eivät tainneet vaaleihin sekaantuvat avaruuslaserini toimia tällä kertaa, Musk kirjoitti ja lisäsi viestiinsä olkiaan kohauttavan emojin.
Kommentti julkaistiin sen jälkeen, kun demokraattien voiton mittakaava oli käynyt selväksi. Puolue sai haltuunsa sekä senaatin että edustajainhuoneen ja löi republikaaneja useissa osavaltioissa, jotka ovat pitkään olleet puolueen vahvaa aluetta.
Muskilla oli tuloksessa tavallista enemmän pelissä. Hän käytti valtavia summia republikaanien tukemiseen ja nousi tämän vaalikauden ylivoimaisesti suurimmaksi yksittäiseksi poliittiseksi rahoittajaksi.
New York Timesin vaalirahoitustietojen pohjalta tekemän laskelman mukaan Musk antoi vuoden 2025 alusta lähtien yhteensä noin 474 miljoonaa dollaria liittovaltion ja osavaltioiden poliittisille ryhmille. Summa vastaa noin 410 miljoonaa euroa.
Noin 216 miljoonaa dollaria meni Muskin perustamalle America PAC -ryhmälle ja 168 miljoonaa dollaria senaatin republikaaniehdokkaita tukevalle Senate Leadership Fundille. Lisäksi hän antoi 30 miljoonaa dollaria edustajainhuoneen republikaaneja tukevalle Congressional Leadership Fundille.
Valtava panostus ei riittänyt
Elon Musk osallistui erityisen näkyvästi vaalitaisteluun kotiosavaltiossaan Texasissa.
Hän tuki republikaanien senaattiehdokasta Ken Paxtonia, jonka kampanjan tueksi virtasi valtavia summia Muskin rahoittamien ryhmien kautta. New York Timesin arvion mukaan lähes koko Muskin Senate Leadership Fundille antama 168 miljoonan dollarin summa päätyi käytännössä Paxtonin tukemiseen.
Raha ei riittänyt. Demokraatti James Talarico voitti Paxtonin ja mursi samalla vuosikymmeniä jatkuneen republikaanien otteen Texasin senaattorivaaleissa. Kilpailuun käytettiin kaikkiaan yli 500 miljoonaa dollaria.
Demokraatit nappasivat senaatin paikkoja myös muun muassa Kansasissa, Iowassa, Ohiossa ja Etelä-Carolinassa. Tulos katkaisee republikaanien vallan sekä senaatissa että edustajainhuoneessa.
Musk julkaisi vaalituloksen selvitessä toisenkin lakonisen viestin.
– Avaruudessa sijaitsevat datakeskukset vaikuttavat juuri nyt varsin houkuttelevilta, hän kirjoitti.
Hän viittasi Texasin kuvernöörivaaliin, joissa demokraatti Gina Hinojosa syrjäytti kuvernööri Greg Abbottin. Hinojosa on suhtautunut kriittisesti uusien tekoälydatakeskusten nopeaan rakentamiseen.
Vaalitulosta koskevien analyysien mukaan elinkustannukset, Iranin sota ja tyytymättömyys presidentti Donald Trumpin hallintoon olivat keskeisiä republikaanien tappioon vaikuttaneita tekijöitä.
Guess my election-interfering space lasers didn’t work this time 🤷♂️
— Elon Musk (@elonmusk) November 4, 2026
Interesting https://t.co/fsWllzNsEP
— Elon Musk (@elonmusk) November 4, 2026