Elina Valtonen: Suuri määrä turvapaikanhakijoita voi olla turvauhka

Liikekannallepano ei kansanedustajan mielestä ole peruste turvapaikkaan.
Elina Valtonen. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Elina Valtonen. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Osa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenistä on arvioinut, että Suomi voisi myöntää turvapaikan itärajan yli Suomeen pakeneville asevelvollisuusikäisille venäläisille.

Valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) sanoi Helsingin Sanomille, että liikekannallepanoa pakenevat voitaisiin rinnastaa Syyriasta kutsuntoja paenneisiin.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtosen mukaan asevelvollisuus tai liikekannallepano eivät itsessään ole perusteita turvapaikan myöntämiseen.

– Nyt on oikea hetki määritellä linjaus venäläisten turvapaikanhakijoiden osalta, kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuuluttaa. Suuri määrä hakijoita on potentiaalisesti turvallisuusuhka, Elina Valtonen kirjoittaa Twitterissä.

Kansanedustajan mukaan valtiovarainministeriö ei ole pystynyt tuottamaan hallitukselle riittävän mittavia säästövaihtoehtoja.
Tasavallan presidentti ja Norjan pääministeri kävivät tiistaina puolentoista tunnin puhelinkeskustelun Putinin kanssa.
Kokoomusedustaja vaatii SDP:tä kertomaan suoraan, mistä puolue säästäisi ja kenen verotusta se kiristäisi.
Mainos