Suomessa vallitsee eläinlääkäripula, mutta se näyttäytyy hyvin eri tavoin eri alueilla ja eri tehtävissä. Pulaa on myös erikoistumistutkinnon suorittaneista eläinlääkäreistä. Tuotanto- ja valvontaeläinlääkärien rekrytointiongelmien taustalla ovat riittämättömien koulutusmäärien lisäksi erityisesti työtehtäviin ja työpaikkoihin liittyvät vetovoimaongelmat. Maa- ja metsätalousministeriö on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tehnyt kevään aikana selvityksen Suomen eläinlääkäreiden ja koulutuksen tilasta.
Ministeriöt ovat arvioineet, että tämän vuosikymmenen aikana noin 200 eläinlääkäriä eläköityy kuluvan vuosikymmenen aikana. Määrä vastaa noin 12 prosenttia nykyisistä työllisistä eläinlääkäreistä. Kunta-alalla eläköityvien määrä on yksityistä korkeampi. Työvoimapulaa on tuotantoeläinten osalta yli 70 prosentissa kuntayksiköistä ja pieneläinten osalta osuus on vain vähän pienempi. Yksityisellä sektorilla on pulaa pieneläinten osalta 80 prosentissa vastanneista yksiköistä.
Kunnissa on pulaa myös valvontaeläinlääkäreistä. Osa pulasta on selitettävissä alan kehittymisestä ja eläimille tarjotaan yhä korkeatasoisempia eläinlääkäripalveluja. Myös korona-aikana lemmikkien määrä kasvoi ja kysyntä on myös sen myötä kasvanut.
– Suomessa on tällä hetkellä eläinlääkäripula käytännössä kaikilla eläinlääketieteen aloilla, kertoo eläinlääketieteellisen tiedekunnan vanhempi yliopiston lehtori Riikka Keto-Timonen Verkkouutisille.
Koulutusta eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa tarjotaan ja tulijoita alalle kyllä on. Helsingin yliopiston uraseurantakyselyn mukaan kuitenkin 7 prosenttia eläinlääkäriksi valmistuneista oli viiden vuoden kuluttua opiskelemassa toista tutkintoa. Nuorille eläinlääkäreille suunnatussa kyselyssä 15 prosenttia vastavalmistuneista oli harkinnut alanvaihtoa tosissaan. Ala nojaa pitkälti myös ulkomaiseen koulutukseen ja ruokaviraston selvityksen mukaan vuosittainen ulkomailla opintonsa suorittaneiden ja Suomessa laillistettujen toimijoiden määrä vastaa noin puolta kokonaismäärästä.
Ministeriön selvityksessä todetaan, että elintarviketurvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta tilanne on ongelmallinen. Eläinlääkäritoiminnan jatkuvuus nojautuu vahvasti ulkomaisiin tutkintoihin. Pääosin opintoihin suunnataan Viroon, mutta myös muista EU-maista haetaan osaamista. Suomessa suoritettavista opinnoista hakeudutaan myös vaihtoon.
– Kansainväliset opiskelijavaihdot ovat tärkeitä, sillä ulkomailla opiskelu tai työharjoittelu antavat opiskelijalle uusia näkökulmia eläinlääketieteen alalla ja paremmat valmiudet toimia kansainvälisessä työyhteisössä. Koronapandemian jälkeen vaihtoon lähteminen on jälleen ilahduttavasti vilkastunut. Pääasiassa eläinlääketieteen opiskelijat lähtevät vaihtoon Euroopan kohteisiin. Opiskelijoiden on myös mahdollista osallistua lyhyemmille intensiivikursseille tai tehdä opiskeluihin sisältyviä harjoitteluita ulkomailla, Keto-Timonen kertoo.
Suomeen hakeudutaan opintoihin myös ulkomailta, joka osaltaan lisää kotikansainvälistymistä. Vieraisiin kulttuureihin voi tutustua kanssaopiskelijoiden myötä ja samalla voi hankkia kansainvälistä kokemusta.
– Myös eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan saapuu vuosittain vaihto-opiskelijoita eri maista. Useimmat heistä suorittavat kliinistä harjoittelua Yliopistollisessa eläinsairaalassa viidennen vuoden opiskelijoiden kanssa. Suomalaiset opiskelijat voivat toimia kansainvälisten opiskelijoiden tuutoreina, Keto-Timonen kertoo.
Opintoja pyritään myös kansainvälistämään ja eri osallistumisvaihtoehtoja ja koulutusta pyritään kehittämään jatkuvasti.
– Perinteisen liikkuvuuden lisäksi opiskelijoiden mahdollisuudet osallistua kansainvälisille verkkokursseille tulevat lisääntymään. Verkkokursseille osallistuminen mahdollistaa kansainvälisen kokemuksen hankkimisen, verkostoitumisen sekä kielitaidon kehittämisen myös niille opiskelijoille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä perinteiseen opiskelijavaihtoon, Keto-Timonen lisää.
Eläinlääkäriksi haluavat ovat pääsääntöisesti naisia
Ministeriön selvityksessä todetaan, ettei koulutuspaikkojen lisääminen auta yksistään paikkaamaan eläinlääkäripulaa. Usein yksin tehtävää vastuullista työtä ei koeta houkuttelevana. Myös muuta henkilökuntaa on vaikea saada ja kunnan eläinlääkärin työstä on saatava houkuttelevampaa. Ala on myös naisvaltaistunut voimakkaasti, mikä lisää paljon luonnollisia poissaolojaksoja töistä. Alle 35-vuotiaista eläinlääkäreistä noin 95 prosenttia on naisia ja sijaisten saanti on haastavaa. Etenkin pienemmillä paikkakunnilla suurimmaksi haasteeksi kuitenkin koetaan, ettei puolisolle löydy töitä samalta paikkakunnalta.
Kunnaneläinlääkärin virasta säädetään eläinlääkintähuoltolaissa sekä -asetuksessa. Virkaan kuuluu eläintautilain täytäntöönpanoon, elintarvikkeiden turvallisuuden tai eläinten hyvinvoinnin valvontaan liittyviä tehtäviä. Lisäksi eläinlääkärin työnkuvaan kuuluu lemmikki-, harraste- ja tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoito.
Aloituspaikkojen lisääminen on tärkeä osaratkaisu eläinlääkäripulaan vastaamiseksi, mutta sen vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Toisaalta vaikka eläinlääkäreiden lukumäärää kasvatetaan, eivät
tehdyt työtunnit lisäänny todennäköisesti samassa suhteessa. Eläintenhoitajien hyödyntämistä eri tehtävien osalta on mahdollista kehittää ja koko alaa on saatava houkuttelevammaksi.
