EU hyllytti talouspolitiikan ohjauksen keväällä 2020. Koronapandemian takia otettiin käyttöön vakaus- ja kasvusopimuksen poikkeuslauseke, jonka voimassaoloa vielä jatkettiin Ukrainan sodan ja energiakriisin vuoksi tämän vuoden loppuun asti.
– Jäsenmaiden valtiovarainministerit saivat joulun alla aikaan esityksen uudistuksesta, joka pitää vielä käsitellä Euroopan parlamentissa ja hyväksyä. Vuoden 2024 budjetteihin uudistus ei ehdi vaikuttaa, mutta vuoden 2025 budjettien laatijoiden täytyy elää uusien sääntöjen mukaan, toteaa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Tiivistettynä finanssipolitiikan vanhat säännöt rajoittivat julkisen talouden vajeen korkeintaan kolmeen prosenttiin ja julkisen velan korkeintaan 60 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Tavoitteena oli aikaansaada kestävä finanssipolitiikka ja estää ylivelkaantuminen, joka voisi johtaa valtioiden maksuvaikeuksiin ja hankaloittaa yhteisen rahapolitiikan harjoittamista.
– Aiemmin monet maat ylittivät sääntöjen asettamat rajat ja sääntöjen tulkintaa kehitettiin mutkikkaampaan suuntaan, missä otettiin huomioon suhdannetilanne ja päätettiin liiallisen velan sopeutukselle vauhti (1/20 vuodessa) kohti 60 prosentin rajaa. Maita nuhdeltiin sääntörikkeistä, mutta ketään ei rangaistu, kertoo Kuoppamäki.
Hänen mukaansa uudet säännöt säilyttävät esimerkiksi 60 ja kolmen prosentin tavoiterajat, mutta tekevät niiden tavoittelemisesta joustavampaa.
– Kyseiset luvut onkin hakattu kiveen, eli EU:n perussopimukseen, ja niiden muuttaminen vaatisi itse perussopimusten avaamista.
Kauppamäki toteaa, että jäsenmaiden erilaiset suhdannetilanteet otetaan paremmin huomioon ja 1/20 sopeutusurasta luovutaan.
– Vanhoilla säännöillä se tarkoitti Italialle noin viiden prosenttiyksikön vuotuista sopeutusta velkaan, nyt tahdiksi sovitaan realistisempi 0,5-1 prosenttiyksikköä vuodessa, riippuen velan määrästä.
Merkittävä poikkeama sovitusta sopeutusurasta aiheuttaisi sakkomaksun, joka nousee 0,05 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
– Julkisen alijäämän piti vanhoilla säännöillä olla tietyn laskukaavan mukaan tasapainossa keskipitkällä aikavälillä, mutta nyt sallitaan 1,5 prosentin vaje suhteessa bruttokansantuotteeseen. Rajoitteen muutos tuo liikkumavaraa ja samalla se sisältää turvamarginaalin kolmen prosentin sääntöön. Vajerajan rikkominen pakottaisi sopimaan sopeutusurasta 4–7 vuoden aikana, riippuen maan toimista EU:n talouspoliittisten tavoitteiden saralla, Kuoppamäki avaa.
Esimerkiksi investoinnit vihreään siirtymään pidentäisivät tavoitteen saavuttamiselle asetettua aikaa. Sääntöihin tulee myös siirtymäaika, joka sallii poikkeuksia ainakin julkisen velan korkomenojen aiheuttamien kustannusten osalta.
– Joustavuutta käytetään toivottavasti Euroopan kestävän talouskasvun kannalta relevantteihin hankkeisiin, eikä sääntöjen kiertämiseen, huomauttaa Kuoppamäki.
Hänen mielestään uudet säännöt vaikuttavat monilta osin vanhoja joustavammilta ja realistisemmilta, mutta niissä on myös monia numeerisia tavoitteita.
Euroopan komission syksyllä julkaiseman ennusteen perusteella 16 jäsenmaata rikkoo joko velka- tai vajerajaa vuonna 2024, joten tavoitteen saavuttaminen tulevina vuosina vaatii töitä monissa maissa.
– Poikkeusvuosien ja velan paisumisen jälkeen finanssipolitiikka liikkuu jälleen niukempaan suuntaan. Suomenkin täytyy sopeuttaa julkista taloutta päästäkseen sovittujen rajojen sisälle. Lopulta sääntöjen pitävyyden ratkaisee pitkälti se, miten tiukasti EU:n päätöksenteko pystyy pakottamaan jäsenmaat sitoutumaan sääntöjen noudattamiseen, Kuoppamäki toteaa.
– Suuret jäsenmaat näyttivät huonoa esimerkkiä rikkoessaan edellisiä sääntöjä ilman merkittäviä seurauksia. Tällä kertaa sääntöjen rikkomisesta pitäisi tulla seurauksia tai uudistus ei täytä tehtäväänsä, hän toteaa.