Verkkouutiset

Heikki Pursiainen.

Ekonomisti Heikki Pursiainen kokoomuksen ehdokkaaksi Helsingissä

Talousasiantuntija sanoo, että vain maltillinen oikeiston yhteenliittymä voi vapauttaa markkinatalouden luovan voiman.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kokoomus on nimittänyt ekonomisti, valtiotieteiden tohtori Heikki Pursiaisen ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin.

Pursiainen on tehnyt pitkän uran talouden parissa tutkijana, virkamiehenä, ajatuspaja Liberan johtajana, journalistina ja yrittäjänä. Tällä hetkellä hän työskentelee muutostoimisto Ellun Kanojen pääekonomistina.

– Olen viime vuodet kommentoinut politiikkaa, välillä aika terävästikin. Suomalaisen politiikan perusongelma on kykenemättömyys tarpeellisiin uudistuksiin. Nyt on aika katsoa, miten itse pärjään. Ensi vaalikaudella on tehtävä isoja päätöksiä. Ne määrittelevät olemmeko tulevaisuudessa hyvinvoiva, avoin ja iloinen Suomi vai näivetymmekö, sulkeudummeko ja köyhdymmekö, Heikki Pursiainen toteaa tiedotteessa.

Heikki Pursiainen on kirjoittanut kaksi kirjaa. Talousasiantuntija tunnetaan värikkäistä someanalyyseistään, -huumoristaan ja -runoistaan. Hänen isänsä Terho Pursiainen oli pitkäaikainen Skp/Skdl:n kansanedustaja.

– Suomen on löydettävä reitti tulevaisuuteen vasemmiston vallanneen holtittoman rahaa riittää -asenteen ja oikeistopopulistisen näivettymispolitiikan välistä. Niiden tilalle tarvitaan aidosti liberaalia talouspolitiikkaa. Haluan paitsi säästää ihmisten rahoja, myös vapauttaa markkinatalouden luovan voiman. Maltillisen oikeiston yhteenliittymä kokoomus on ainoa liike, joka pystyy tähän, Pursiainen toteaa.

Helsingin Kokoomuksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki toteaa Pursiaisen laajentavan ja täydentävän kokoomuksen ehdokaslistaa.

– Olemme innoissamme ehdokkuudesta ja uskomme hänen tuovan uusia näkökulmia ja ajatuksia eduskuntaan, Rauhamäki sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)