Saman ruoan syöttäminen kissalle toistuvasti voi tehdä eläimestä nirson. Silloin kissa voi kyllästyä tarjolla olevaan ruokaan ja syö sitä entistä vähemmän. Asiaa selvitettiin Japanissa tehdyssä tutkimuksessa, joka on julkaistu Science Direct -lehdessä.
Tutkimuksessa havaittiin, että kissan ruokahalun sai palaamaan tarjoamalla sille ajoittain erilaisia ruokia. Kissoilla on tarkka hajuaisti, ja erilaisen ruoan haju sai sen ruokahalun ja kiinnostuksen palaamaan. Vaihtelun ansiosta kissat söivät paremmin sellaistakin ruokaa, jota ne kyllästymisen takia aiemmin karttoivat.
Hajuaistilla on niin suuri merkitys, että kissan ruokahalu voi määräytyä pelkästään tuoksun perusteella. Tutkimuksessa kissojen ruokahalu palasi silloinkin, vaikka niille tarjottiin samaa ruokaa erituoksuisena.
Tuore tulos vahvistaa käsitystä siitä, että kotikissat kaipaavat vaihtelua ruokavalioonsa. Jos kotikissa syö sille tarjottua ruokaa vain vähän, se ei todennäköisesti tullut nopeasti kylläiseksi vaan se on yksinkertaisesti kyllästynyt ruokaansa.
Joskus kissan ruokahaluttomuus voi olla merkki jostain vakavasta sairaudesta. Tuore tulos kuitenkin osoittaa, että joskus kyseessä voi olla vain yksipuoliseen ruokavalioon kyllästyminen.
Kissojen ruokakäyttäytyminen poikkeaa ihmisistä, sillä ihmiset voivat tottuneesti syödä samoja ruokia toistuvasti ilman vaihtelunkaipuuta. Tässäkin asiassa on ihmisten välillä yksilöllistä vaihtelua.
Japanissa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 12 kotikissaa.