Alkoholin etämyynnin ja kotiinkuljetuksen mahdollistavasta lakiesityksestä äänestetään tänään.
Asian käsittely alkoi eduskunnassa eilen. Pohjana oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö, jossa hallituksen esitykseen ehdotettiin merkittäviä tiukennuksia.
Mietintöön sisältyi kokoomuksen, perussuomalaisten ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän yhteinen vastalause, jossa ehdotettiin lakiehdotusten hyväksymistä pääosin hallituksen esityksessä ehdotetun mukaisina.
Hallitus haluaa muuttaa alkoholilakia niin, että alkoholin kotiinkuljetus sallitaan. Maan rajat ylittävä etämyynti ei ole ollut kiellettyä aiemminkaan, mutta tulkinnat ovat olleet epäselviä, joten tätä halutaan selkeyttää.
Torstain täysistunnossa kansanedustajat keskustelivat aiheesta kolmen tunnin ja 43 puheenvuoron verran.
Puheenvuorot käsittelivät erityisesti mietinnön mukaisen vaihtoehdon ja vastalauseen eroavaisuuksia sekä vaikutuksia kansanterveyteen, verokertymään, Alkon asemaan, kansalaisten arkeen ja hyvinvointiin sekä kuljettajien turvallisuuteen.
Kansanedustajat nostivat esiin myös sen, ettei mietinnössä ehdotettuja muutoksia ole notifioitu Euroopan komissiolle. Notifiointi tarkoittaa kansallisen lain EU-säädösten mukaisuuden tarkistamista.
Torstai-illan keskustelussa kansanedustaja Oskari Valtola (kok.) esitti mietintöön vastalausetta, ja kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) kannatti sitä. Vastalauseen vuoksi eduskunta äänestää, hyväksytäänkö lain sisältö mietinnön vai vastalauseen mukaisena. Tämänhetkisen tiedon mukaan äänestys on perjantain täysistunnossa.
Jos äänestyksessä voittaa vastalauseen mukainen kanta, asia siirtyy suureen valiokuntaan, joka tekee siitä mietinnön. Sen jälkeen asia palaa istuntosaliin jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn.
Verkkouutisten tietojen mukaan näin on myös tapahtumassa. Myös edellisessä alkoholilain uudistuksessa asia lähetettiin suureen valiokuntaan, jonka mietintö tuki hallitusta ja lakiesitys hyväksyttiin täysistunnossa hallituksen haluamassa muodossa.
Jos ensimmäisen käsittelyn äänestyksessä voittaa mietinnön kanta, ensimmäinen käsittely päättyy.
Ensimmäistä käsittelyä seuraa toinen käsittely, jossa päätetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä eikä lain sisältöön ei enää puututa. Toinen käsittely voi olla aikaisintaan kolmen päivän kuluttua ensimmäisen käsittelyn päättymisestä.
LUE MYÖS:
Sote-valiokunnasta vaatimus: Alkon aukioloja laajennettava