Eduskunnassa hiljennyttiin Eemeli Peltosen muistolle

Kansanedustajan surukirja oli esillä SDP:n ryhmähuoneessa.
Kansanedustajan surukirja SDP:n ryhmähuoneessa.
Kansanedustajan surukirja SDP:n ryhmähuoneessa.

Eduskunnan syysistuntokausi alkoi tiistaina täysistunnon minuutin mittaisella hiljaisuudella SDP:n kansanedustaja Eemeli Peltosen muistoksi.

Edustajan lähimmät omaiset olivat seuraamassa poikkeuksellisen syvätunnelmaista istuntoa.

– Eduskunta oli oikea paikka hänelle, ja hän oli oikea henkilö eduskunnalle, puhemies Jussi Halla-aho sanoi.

Puhemies kertoi omaisten luvalla, että traaginen kuolema liittyi Peltosen terveyshuoliin, joista julkisuudessa on kerrottu.

Peltonen menehtyi 19. elokuuta 2025 eduskuntatalossa.

SDP:n ryhmähuoneessa eduskunnassa oli tiistaina esillä Eemeli Peltosen surukirja.

Eemeli Peltonen oli 30-vuotias SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Järvenpäästä.

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos