Edesmenneeltä mafiajohtajalta takavarikkoon yli 200 miljoonaa euroa

Varat oli sijoitettuna ympäri maailmaa.
Karabinieerijoukkojen julkaisema kuva Matteo Messina Denarosta tammikuulta 2023. (Photo by Handout/ITALIAN CARABINIERI PRESS OFFICE/AFP)
Karabinieerijoukkojen julkaisema kuva Matteo Messina Denarosta tammikuulta 2023. (Photo by Handout/ITALIAN CARABINIERI PRESS OFFICE/AFP)

Huumekauppias Giacomo Tamburello hallinnoi ilman virallisia tuloja rahoitusyhtiötä ja kiinteistöjä ympäri maailmaa, kertoo Giornale di Sicilia. Hänen osakkaanaan oli Trapanin provinssin korkein mafiajohtaja Matteo Messina Denaro.

Pomolle Tamburello maksoi vuodesta 1983 lähtien kiinteän kymmenen prosentin osuuden kaikista tuloista. Saman prosenttiosuuden, jonka Messina Denaro otti kaikesta – jopa laillisesta – Trapanin aluetta koskevasta toiminnasta.

Tamburello oli Messina Denaron ohella vaikutusvaltainen hahmo. Hän varttui huumekaupan parissa, muutaman kilon huumelasteista 1980-luvulla siirryttiin kuorma-autoihin ja kontteihin, jotka olivat täynnä huumeita ja rahaa. Tamburello on saanut sarja tuomioita kansainvälisestä huumekaupasta ja viimeisin 12 vuoden tuomio tuli vuonna 2021. Hän suoritti sitä terveydellisistä syistä kotiarestissa.

Palermon mafianvastainen aluevirasto (Direzione Distrettuale Antimafia di Palermo) ja finanssipoliisi (Guardia di finanza) kertovat tiedotteessaan takavarikoineensa yli 200 miljoonan euron arvosta edesmenneelle Matteo Messina Denarolle kuulunutta omaisuutta.

Varat ovat peräisin huumekaupasta ja sijoitettu uudelleen Andorraan, Gibraltarille, Caymansaarille, Luxemburgiin, Sveitsiin, Libanoniniin, Monacoon ja Espanjaan.

Matteo Messina Denaro – ”Castelvetranon haamu”

Sisilian mafian Cosa Nostran ”viimeistä kummisetää” Matteo Messina Denaroa pidettiin yhtenä Euroopan vaarallisimmista rikollisista. Ennen pidätystään hän piileskeli viranomaisilta 31 vuotta. Hänet pidätettiin Palermossa tammikuussa 2023. Miehestä ei ollut tuoreita valokuvia sitten 1980-luvun eikä sormenjälkiä. Mafiajohtaja kuoli syöpään syyskuussa 2023.

Matteo syntyi vuonna 1962. Hänen isänsä oli Castelvetranon mafiaperheen päällikkö Francesco ”don Ciccio” Messina Denaro. Hänen veljensä Salvatore ja sisarensa Patrizia päätyivät vankilaan mafian vastaisessa operaatiossa joulukuussa 2013. Vuosien saatossa veljenpojat ja serkut, suuri joukko päällikön siipimiehiä ja pomon kannattajia on päätynyt telkien taakse.

Matteo Messina Denaro kuului entisten päälliköiden päällikköjen Salvatore ”Totò” Riinan ja Bernardo ”don Binnu” Provenzanon mafiasukupolveen. Hän oli Trapanin provinssin mafiajohtaja ja alueensa edustajana Cosa Nostran toimintaa ohjanneessa komissiossa.

Matteo loi mafian, joka soluttautui Trapanin talouteen, yrityksiin ja pankkeihin tehdäkseen siitä ns. yrittäjämafian. Tämän vahvistavat miljardien eurojen omaisuuden takavarikot, joissa kaikissa on ollut hänen sormensa pelissä.

Mafiapomo oli tuomittu poissaolevana kuuteen elinkautiseen muun muassa osallisuudesta tutkintatuomareiden Giovanni Falconen ja Paolo Borsellinon murhiin Palermossa vuonna 1992.

Kuka ostaisi Italian laivaston vanhat Berettan aseet, joita riittäisi noin divisioonalle?
Mainos