Kremlin pienen tukipuolueen Rodinan johtaja, duuman edustaja Aleksei Žuravljov uhosi jälleen Venäjän ykköskanavan 60 minuuttia-ohjelmassa.
– Yhdysvaltojen koko itärannikon tuhoaminen vaatii kaksi Sarmat-ohjusta, ja kaksi ohjusta länsirannikon tuhoamiseen, ja mitään ei ole jäljellä. Se sienipilvi tulee olemaan korkeampi kuin pilvenpiirtäjä, se tulee näkymään Meksikoon asti.
Tämän jälkeen Žuravljov siirtyi käsittelemään Ukrainaa. Hän viittaa hiljattain julkaistuun tutkimukseen, jonka mukaan ukrainalaiset kunnioittavat kaikissa aiemmissa sodissaan kaatuneita ukrainalaisia, eivätkä siksi mielellään poistaisi toisen maailmansodan muistomerkkejä, vaikka kannattavatkin Venäjään ja neuvostoaikoihin liittyvien muistomerkkien purkamista.
Žuravljov tosin tulkitsee sinänsä oikeita lukuja ja tutkimustulosta omalla tavallaan.
– Huolimatta natsifikaatiosta, kirjoista yms. ja Venäjän televisiolähetysten katkaisemisesta Ukrainassa, 40 prosenttia ukrainalaisista vastustaa toisen maailmansodan muistomerkkien purkamista, 36 prosenttia on neutraaleja. He ovat neutraaleja ainoastaan siksi, että pelkäävät. Näin ollen 3/4 vastustaa muistomerkkien purkamista. Vain 19 prosenttia kannattaa.
Tämän jälkeen Žuravljov esittää omia lukujaan, joilla hän lopulta perustelee suuren väestönosan karkottamista tai hävittämistä.
– Jos asennamme uudelleen heidän aivonsa normaaleiksi, 12-15 prosenttia on sitä mieltä, että sitäkään ei pitäisi tehdä, joten viisi prosenttia on parantumattomia. Yksinkertaisesti sanoen, kaksi miljoonaa ihmistä, jotka ovat valmiina perustamaan SS:n uudelleen. Azov[-pataljoona] on fasistinen SS. Ukrainan asevoimat ovat Wehrmacht. Tämä on selvästi nähtävissä. Näiden kahden miljoonan tulee poistua Ukrainasta tai tulla detnatsifioiduiksi, joka tarkoittaa tuhotuksi tulemista.
Tämän jälkeen Žuravljov huutaa kyseessä olevan sisällissota, näkemys, jonka myös ohjelman juontaja, Yhtenäistä Venäjää duumassa edustava Jevgeni Popov sanoo jakavansa.
– Sydäntäni särkee, koska venäläiset taistelevat venäläisiä vastaan aivan kuten meidän sisällissotamme aikaan [1917–1922]. Kymmenen miljoonaa ihmistä tapettiin ilman syytä ja länsi ja sen liittolaiset halusivat jakaa Venäjän. Onko tilanne nyt erilainen? He pakottivat kansan toisiaan vastaan leikatakseen 10–15 valtiota irti Venäjästä, jottei se muodostaisi enää uhkaa heille, [Popov:] ja tehdä sen saman Ukrainassa. [Žuravljov:] Mutta he eivät onnistu!
Saman Žuravljovinkin viittaaman tutkimuksen mukaan Ukrainan asukkaista 92 prosenttia piti itseään kansallisuudeltaan ukrainalaisina, viisi prosenttia venäläisinä ja kolme prosenttia muiden etnisyyksien edustajina. Aiemmin vuosina 2008 ja 2014 venäläisiksi itsensä laskevien osuus on ollut 15 ja 11 prosenttia, kun taas ukrainalaisten osuus 87–88 prosenttia.
On Russian state TV, they discuss not only what it would take to destroy the United States, but also how many Ukrainians have to be massacred. One lawmaker came up with a figure: 2 million. No one in the studio blinked or objected—including the host, who is himself a Duma member. pic.twitter.com/dqywGStxax
— Julia Davis (@JuliaDavisNews) May 30, 2022





