Mies ohjaa droonia kuvituskuvassa. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Droonimuuri on kuukauden sana

Sana ei viittaa konkreettiseen seinämään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) valitsema kuukauden sana syyskuussa 2025 on droonimuuri. Kotus kertoo asiasta tiedotteessa.

Kotus valitsee kuukauden sanaksi jonkin uudissanan tai vanhemman sanan, joka on ollut erityisen ajankohtainen. Kuukauden sanaksi valitseminen ei tarkoita esimerkiksi sanan ”hyväksymistä” yleiskieleen tai sen käytön suosittamista.

Maailmanpolitiikan epävakaus tiivistyi syyskuussa sanaan droonimuuri. Ilmaus nousi pääotsikoihin EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin perinteisestä Unionin tila -puheesta, jossa kerrataan vuosittain EU:n saavutuksia ja linjataan tavoitteita.

Usean valtion yhteinen droonimuuri tulisi osaksi Euroopan unionin itärajan ilmapuolustusta. Puolustusjärjestelmän tarve konkretisoitui kuun alkupuolella, kun venäläinen drooniparvi loukkasi Puolan ilmatilaa Ukrainaan kohdistetun laajan lennokkihyökkäyksen yhteydessä. Loppukuusta varsinkin Tanskassa jouduttiin sulkemaan lentokenttiä lukuisten droonihavaintojen vuoksi.

Kotus huomauttaa, että droonimuuri ei jykevästä jälkiosastaan huolimatta viittaa konkreettiseen seinämään, vaan kyse on kuvallisesta kielenkäytöstä. Tässä tapauksessa ”muuri” rakentuisi droonien eli tiedustelu- ja taistelulennokkien torjumiseen käytettävästä teknologiasta, kuten elektronisista häirintälaitteista ja ilmatorjunta-aseista. Muurimaisuutta toisi teknologian sijoittelu unionin itärajan myötäisesti.

Alun määriteosana käytetty drooni on suomeen mukautettu laina englannin drone-sanasta. Myös sitaattilainaa drone voidaan käyttää suomessa yleiskielisissäkin yhteyksissä, ja usein samaan tarkoitukseen sopivat suomennokset lennokki ja robottilennokki. Drooni-sanan merkitys ei Kotuksen mukaan kuitenkaan ole yksioikoinen, vaan sillä voidaan viitata monimuotoiseen joukkoon laitteita, joiden koko, nopeus, ulkomuoto ja käyttötarkoitus vaihtelevat.

Kuukauden sana on valittu vuodesta 2011 alkaen. Kotuksessa seurataan tarkasti sanaston ilmiöitä muun muassa Kielitoimiston sanakirjan toimitustyötä varten, jotta yleiskieltä kuvaava sanakirja pysyy ajantasaisena.

Elokuun 2025 sanaksi valittiin vaarallista alfa-PVP-muuntohuumetta tarkoittava slangisana ”peukku”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)