Naton transformaatiojohtoportaan (Allied Command Transformation, ACT) droonintorjunta-aloite LCI-X pyrkii vahvistamaan liittokunnan kykyä vastata nopeasti kehittyvään uhkaan miehittämättömiltä järjestelmiltä.
Aloitteen testaustapahtumien sarja toteutetaan Suomessa neljällä paikkakunnalla eli Riihimäellä, Turussa, Oulussa ja Joensuussa. Tapahtumat järjestetään 1.–10. kesäkuuta, ja niissä testataan uusia innovatiivisia ratkaisuja droonien havaitsemiseen ja tuhoamiseen sekä seuraavan sukupolven viestintä- ja tiedonsiirtoon.
ACT:n johtaman testaustapahtumasarjan käytännön järjestelyistä vastaavat maanpuolustus- ja teknologia-alan verkosto Digital Defence Ecosystem (DDE), puolustus- ja turvallisuusalan innovaatioverkosto Defence Innovation Network (DEFINE), Borderland Europe -hanke sekä Business Joensuu, Business Oulu ja Business Turku. Testaustapahtumien kansallinen vastuuviranomainen on puolustusministeriö.
Puolustusvoimat kertoo tiedotteessa toimivansa tapahtumasarjassa operatiivisena asiantuntijana. Puolustusvoimat määrittää testattavat skenaariot ja tilanteet, jotta kokeilut vastaavat sotilaallisia tarpeita ja ajankohtaisia haasteita.
Se myös seuraa testejä paikan päällä ja arvioi ratkaisujen toimivuutta ja soveltuvuutta operatiiviseen käyttöön.
Uusia ratkaisuja
Kehitys- ja innovaatiotyötä tehdään Nato-yhteistyönä ja kansallisessa kehikossa. Kansainvälisten testien tulokset tukevat Puolustusvoimien omaa innovaatiotoimintaa, jossa laaja-alainen yhteistyö yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden toimijoiden kanssa mahdollistaa lupaavien ratkaisujen nopean arvioinnin ja jatkokehityksen.
Innovaatioiden merkitys sodankäynnille kasvaa jatkuvasti. Teknologinen kehitys, toimintaympäristön nopeat muutokset ja viimeaikaiset sotakokemukset ovat osoittaneet, että pienikin teknologinen etumatka voi ratkaista paljon.
Puolustusvoimat on vahvistanut innovointikykyään käynnistämällä vuoden 2026 alussa koordinoidun innovaatiotoiminnan. Se kokoaa yhteen tarpeet ja osaajat sekä mahdollistaa lupaavien teknologioiden ketterän kokeilun ja käyttöönoton.
Innovaatiotoiminta täydentää Puolustusvoimien mukaan perinteistä, pitkäjänteistä suorituskykyjen rakentamista tarjoamalla nopean väylän uusien teknologioiden arviointiin.
Kansainväliset testitapahtumat, kuten LCI‑X, ovat olennainen osa tätä kokonaisuutta. Ne tuovat yhteen monikansallisen ja laaja-alaisen osaamisen sekä tarjoavat realistisen testialustan.