Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on ristiriitainen. Yhtäältä Yhdysvallat pommitti Irania, mutta samanaikaisesti presidentti on innostunut rauhanvälityksestä siinä määrin, että hän flirttailee ääneen ajatuksella Nobelin rauhanpalkinnosta.
On yksiselitteisen myönteinen asia, että Yhdysvaltojen presidentti on kiinnostunut rauhan edistämisestä. Trumpilla on kuitenkin piirre, joka sopii huonosti rauhanrakentamiseen: kärsimättömyys.
Varoittava esimerkki tästä on ensimmäinen rauhansopimus, joka kätilöitiin Trumpin johdolla: Helmikuussa 2020 solmittu Yhdysvaltojen ja talibanien välinen sopimus.
Tärkeä syy amerikkalaisen politiikan nykyiseen polarisaatioon on Yhdysvaltojen vuoden 2001 jälkeen käymät ”päättymättömät” sodat Afganistanissa ja Irakissa. Ne vaativat tuhansien sotilaiden hengen, olivat kustannuksiltaan tähtitieteellisiä, eikä niillä saavutettu haluttuja poliittisia tuloksia.
Kaksikymmentä vuotta kestänyt läsnäolo Afganistanissa maksoi Yhdysvalloille suorina kuluina noin biljoona dollaria. Tällä summalla maksaisi Suomen nykyisen valtionbudjetin noin kymmeneksi vuodeksi.
Väliintulo Afganistaniin syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen jälkeen nautti kansainvälisen yhteisön tukea. Se oli laillinen ja oikeutettu tapa käyttää sotilaallista voimaa. Taliban-hallinto oli suojellut hyökkäyksen pääarkkitehtia, terroristijohtaja Osama bin Ladenia. Kansainvälinen yhteisö ja suurin osa afganistanilaisista huokaisi helpotuksesta, kun talibanien hirmuhallinto syöstiin vallasta.
Sota voitettiin, mutta sitä seurannut lyhyt rauha hävittiin nopeasti. Yhdysvallat juuttui pitkittyneeseen konfliktiin, josta oli erittäin vaikea löytää ulospääsyä.
Yhdysvalloilla oli vaikeuksia määritellä, mikä sen perimmäinen tavoite oli. Halusiko Yhdysvallat pysyvän jalansijan Afganistanissa (etenkin strategisesti tärkeän Bagramin ilmatukikohdan), vai oliko se valmis vetäytymään maasta osana rauhanratkaisua?
Trump peri Afganistanin ongelman kahdelta edeltävältä presidentiltä ensimmäisellä kaudellaan. Hallinnon ensireaktiona oli lisätä sotilaallista voimankäyttöä ja kansainvälisten joukkojen määrää. Kun se ei odotetusti johtanut haluttuihin tuloksiin, seurauksena oli politiikan täydellinen äkkikäännös.
Yhdysvallat aloitti Qatarin Dohassa suorat neuvottelut talibanien kanssa. Lopputulos oli vuosisadan tähän mennessä huonoin rauhansopimus. Afganistanin hallitus, jota länsimaat olivat tukeneet 20 vuotta, jätettiin kokonaan neuvotteluiden ulkopuolelle. Yhdysvallat sitoutui vetämään omat ja Naton joukot Afganistanista, mutta talibania ei vastavuoroisesti vaadittu edes tulitaukoa.
Afganistanissa ymmärrettiin nopeasti, että heidät oli heitetty bussin alle. Tämä romahdutti maan armeijan jo ennestään heikon moraalin. Romahdus oli niin nopea ja täydellinen, että se yllätti suurimman osan Afganistania seuranneista asiantuntijoista.
Elokuussa 2021 taliban palasi Kabuliin. Ne afganistanilaiset, jotka olivat uskoneet lännen lupauksiin, pakenivat henkensä edestä lentokentälle, josta heitä lennätettiin turvaan länsimaihin. Fiasko meni presidentti Joe Bidenin piikkiin. Harva muisti tuolloin, että taustalla oli Trumpin tekemä sopimus.
Lopputulos oli länsimaille nöyryytys. Se oli varmasti yksi tekijä Kremlin laskelmissa lännen heikkoudesta ennen hyökkäystä Ukrainaan noin puoli vuotta myöhemmin.
Olisi koko lännen etu, jos Yhdysvaltojen päättäjät ovat ottaneet opikseen tästä prosessista. Tapa, jolla Ukrainaa on ajoittain painostettu tekemään myönnytyksiä, puhuu kuitenkin toista kieltä. Jos lähtökohtana on rauhansopimus hinnalla millä hyvänsä, lopputulokselta ei kannata odottaa liikoja.
