Donald Trumpilta yllättävä vetoomus yrityksille

Presidentti kehottaa yrityksiä lopettamaan kvartaaliraportoinnin.
Kaupankäyntiä New Yorkin pörssissä. AFP / LEHTIKUVA / TIMOTHY A. CLARY
Kaupankäyntiä New Yorkin pörssissä. AFP / LEHTIKUVA / TIMOTHY A. CLARY

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kehottanut yhdysvaltalaisia ​​yrityksiä lopettamaan kvartaaliraportoinnin eli tulostensa raportoinnin neljä kertaa vuodessa, uutisoi Financial Times.

Trumpin mukaan yritysten tulisi siirtyä raportoimaan tuloksistaan kahdesti vuodessa. Tämä säästäisi Trumpin mukaan rahaa ja antaisi johtajille mahdollisuuden keskittyä liiketoimintojensa asianmukaiseen johtamiseen.

Yhdysvaltain presidentti esitti kehotuksensa maanantaina Truth Social -verkostossaan julkaisemassaan viestissä, jossa hän vertasi Yhdysvaltojen käytäntöä Kiinan pitkäjänteisempään lähestymistapaan, jota hän kuvaili.

– Oletteko koskaan kuulleet väitteen, että Kiinalla on 50–100 vuoden näkemys yrityksen johtamisesta, kun taas me johdamme yrityksiämme neljännesvuosittain? Ei hyvä! Trump kirjoitti päivityksessään.

Useimpien julkisesti listattujen yhdysvaltalaisten konsernien on toimitettava neljännesvuosittaiset ja vuosittaiset taloudelliset raportit Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC).

Neljännesvuositulokset ovat tärkeitä sijoittajille, koska yritysten on julkistettava kaikki olennainen tulostieto raportoinnin yhteydessä. Neljännesvuosituloksia seurataan tarkasti sekä yksittäisten yritysten suorituskyvyn arvioimiseksi että yritysmaailman laajemman tilanteen seuraamiseksi.

EU-tason sääntelyssä pörssiyhtiöiltä edellytetään vähintään puolivuotiskatsauksen raportointia sekä tilinpäätöksen julkaisua. Sääntelystä on kuitenkin lukuisia kansallisia poikkeuksia.

Helsingin pörssin eli Nasdaq Helsingin sääntöjen mukaan listayhtiöiden on annettava osavuosikatsaukset kolmelta ensimmäiseltä vuosineljännekseltä. Lisäksi yhtiön on julkaistava tilinpäätöstiedote tilikauden päätyttyä. Näin ollen kotimaiset pörssiyhtiöt raportoivat tuloksensa käytännössä neljä kertaa vuodessa.

Enemmistö ei toivo suomalaisyritysten investointien palaavan maahan sodan jälkeen.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Yhtiö tavoittelee listautumisannilla noin 300 miljoonan euron bruttovaroja.
Mainos