Donald Trumpista kirjoittaessa joutuu heikoille jäille.
Hänen politiikkansa ilmeisin paradoksi on konservatiivisen arvosisällön ja anarkistisen tyylin yhdistäminen.
Varovaisuus, itsehillintä ja eri osapuolien kuunteleminen sopisivat tervettä järkeä edustavalle johtajalle. Trump sen sijaan runnoo tolkun amerikkalaisuutta läpi tolkuttomalla vimmalla sivuvaikutuksista piittaamatta. Näin toimii muutosjohtaja, joka ei tingi tavoitteestaan.
Joidenkin mielestä enemmistön tahtoa maksimaalisella toimeenpanovallalla toteuttava presidentti tuhoaa demokratian ja siirtyy autokratiaan murskaamalla oikeusvaltion, vallan kolmijaon, riippumattoman virkakoneiston ja lehdistön vapauden.
Onko Trump siis vallankumouksellinen?
Kokonaiskuvan muodostamiseksi kysymykseen on vastattava politiikan, talouden ja kulttuurin kannalta. Mihin hän pyrkii ja mitkä ovat hänen keinonsa?
Jos haluaa vastata objektiivisesti, on yritettävä hahmottaa henkilöä ja tapahtumia niin kuin ne todella ovat ja tapahtuvat.
Ei puolesta eikä vastaan, vaan neutraalisti.
Amerikan kansa haluaa muutosta. Donald Trump on valikoitunut historiallisen käänteen toteuttajaksi. Hänellä on oikea konservatiivinen ohjelma, jolle hän sai vahvan mandaatin. Hänellä on valtavasti vipuvoimaa ja vaikutusvaltaa, mutta hänen vauhdikkaan persoonansa piirteet voivat aiheuttaa epäonnistumisen.
Tähän mennessä Trumpin toisen kauden suurin onnistuminen on rajaturvallisuus ja laittoman maahantulon hillitseminen. Suurin huolenaihe ja kannatuksen heikkenemisen syy on talouspoliittisten toimien sekavuus samalla kun hinnat ja verot eivät vielä ole luvatusti laskeneet.
Kansa ei valinnut henkilöä vaan ohjelman
Kiistaton vaalivoitto antoi Donald Trumpille vahvan mandaatin. Hän kasvatti kannatustaan kaikissa väestöryhmissä ja saavutti näyttävän voiton kaikissa seitsemässä vaa’ankieliosavaltiossa. Esimerkiksi CNN:n laajasta äänestyskyselystä voi havaita koko kansakunnan liikahtamisen konservatiivisten arvojen ja talouspolitiikan suuntaan.
Jopa alkuperäisamerikkalaisten enemmistö kannatti Trumpia, koska he luottivat hänen hillitsevän rikollisuutta ja tukevan heimojen itsemääräämisoikeutta Washingtonin kasvotonta byrokratiaa vastaan.
Teen ensimmäisen päätelmäni.
Koko väestön kattava suunnanmuutos ei voi johtua poliitikon henkilöstä vaan hänen ohjelmastaan. Vastaavasti, kun Trump on menettänyt kannatustaan, se ei johdu hänen ohjelmastaan, vaan hänen epäonnistumisistaan sen toteuttamisessa. Haparoinnin ja hutien syyt viittaavat hänen persoonaansa.
Erityisesti talouspolitiikassa periaate on tulos tai ulos. Trumpin on onnistuttava lunastamaan lupauksensa työllisyyden kasvusta, hintojen ja verojen laskusta.
Historiallisesti tärkeintä on kuitenkin kansakunnan suunnanmuutos. Amerikassa luotetaan taas konservatiivisiin kulttuuriarvoihin ja talouspolitiikkaan sekä liittovaltion ohjausvallan vähentämiseen. Tämä suuntaus voi jatkua kauankin.
Sääntelyä ja valtiojohtoista taloutta puretaan, ilmastohysteria ja muu edistyskiihko syrjään, laiton maahantulo ja huumekauppa pois, veroja alennetaan, hallintoa supistetaan ja menoja leikataan, ulkomailla vaalitaan Amerikan etuja itsekkäästi, kotimaassa tukahdutetaan Hamasin tukimielenosoitukset, lopetetaan kulttuuriradikaalien rotu- ja sukupuolileikit, palataan puhtaaseen meritokratiaan.
Ei uutta konservatiivisen auringon alla.
Paitsi tariffit, joiden vipuvoimalla Trump uskoo edistävänsä kotimaista tuotantoa, parantavansa Yhdysvaltojen kauppapoliittista asemaa ja saavansa fiskaalista väljyyttä tuloverojen alentamiseksi. Kauppasota on korkean riskin poliittinen sijoitus.
Miksi Donald Trump on niin epäsovinnainen?
Donald Trumpista kirjoittaessa viileän asenteen säilyttäminen kysyy hermoja.
Vanhoilla esiintyjän vaistoillaan hän ärsyttää yleisöä ja saa median huomion kuin showpainija tai standup-koomikko. Toinen puoli rakastaa, toinen vihaa.
Klassinen esimerkki tästä epäsovinnaisesta tyylistä saatiin kongressille pidetyn puheen lopussa, kun Trump puolusti pyrkimystään pakottaa Venäjä ja Ukraina rauhaan. Hän kysyi, haluatteko viisi vuotta lisää sotaa, kärsimystä ja kuolemaa. Sitten presidentti osoitti sormellaan edustaja Elisabeth Warrenia, ”Yeah. Pocahontas says yes”.
Koomikko olisi ylpeä gagista, mutta presidentille se on harvinainen.
Toinen esimerkki on Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin läksytys Valkoisessa talossa. Kun kiusallinen välikohtaus oli ohi, Trump totesi ”This is going to be great television”.
Ironisen jälkikevennyksen voi kuvitella tositelevisioon, mutta Valkoisen talon suorassa lähetyksessä se on ainutlaatuinen.
Trumpin epäsovinnainen ärsytys toimii, sillä konflikti luo draamaa ja tuo uutisen. Valkoinen talo saa Hollywoodin näyttämään tylsältä.
Bonuksena suuri osa media-ammattilaisista ei halua selittää vaan vastustaa Trumpia ja hänen agendaansa. Kun vinoilu ja vinot uutiset kertautuvat, syntyy lisää konflikteja ja draamaa, mutta totuudenmukainen tiedonvälitys kärsii. Poliittinen journalismi muuttuu saippuaoopperaksi.
Trumpin ensimmäisen kauden kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton on moneen otteeseen korostanut, että Trump on ad hoc-poliitikko, jolla ei ole filosofiaa eikä strategiaa, vaan pelkästään toiminnan tyyli. Ainoa kokoava tekijä on hän itse. Hänen vallanhimonsa, mieltymyksensä ja intressinsä, ideansa ja päähänpinttymänsä. Ajatelkaa tariffeja ja saatte vaikutelman.
Yhdysvaltojen parhaat liittolaiset osaavat jo lukea presidentin huomiontarpeen ja antavat sille oikeanlaista tyydytystä. Esimerkiksi Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb on ollut hyvin taitava.
Bolton tuntee Trumpin ja hänen analyysinsa on hyvin uskottava. Häneltä jää kuitenkin huomaamatta, että Trumpin toiminnan tyyli edellyttää hyvin vahvan filosofian.
Vapauden filosofiassa Trump luokiteltaisiin libertaristiksi. Käyttäessään esimerkiksi tullien kaltaista vipuvoimaa muutosten pakottamiseksi hän olettaa, että maailmassa pätevät samanaikaisesti sekä syy- ja seuraussuhteiden laki että hänen kykynsä vaikuttaa (determinismistä huolimatta) koko maailmaan juuri niin kuin hän haluaa.
Trumpilla ei ehkä ole strategiaa, mutta hänellä on kansainvälisessä politiikassa transaktionaalinen doktriini ja kotimaan politiikassa konservatiivinen ohjelma, jonka hän myi äänestäjilleen.
Konservatiivinen arvokumous onnistuu
Donald Trumpin ensimmäinen kausi päättyi tapahtumiin, jotka entinen Valkoisen talon neuvonantaja ja ulkopolitiikan asiantuntija Fiona Hill määritteli vallankaappausyritykseksi. Vaalit hävinneen presidentin pyrkimys pysyttäytyä vallassa oli heikko tussahdus. Vaalituloksen kiistävä väkijoukko valtasi parlamentin, mutta presidentti suljettiin ulos sosiaalisesta mediasta ja kansalliskaarti pysyi lain ja järjestyksen puolella.
Kuoliniskuna Trumpin nimittämät korkeimman oikeuden konservatiiviset tuomarit eivät nähneet perusteita vaalituloksen mitätöimiseen. Hävinnyt presidentti jäi yksin nuolemaan haavojaan.
Jo se, että täysin lyöty ja luottamuksensa menettänyt Trump teki neljän vuoden kuluttua paluun täydellisen vaalivoiton kautta, kertoo vallankumouksellisesta potentiaalista. 77 miljoonaa amerikkalaista halusi antaa hänelle uuden mahdollisuuden.
Miksi ihmeessä ja mihin tarkoitukseen? Toivooko kansa kumousta?
Tähän ajankohtamme tärkeimpään kysymykseen on vastattava myönteisesti.
1960-luvulla Yhdysvalloissa ja kaikkialla länsimaissa tapahtui kulttuurivallankumous, joka sysäsi syrjään perinteiset arvot. Edistyksellisen elämäntavan keskiöön nousi levoton hedonismi, tajunnan räjäyttäminen, seksuaaliset kokeilut ja maailma ilman rajoja. Koti, uskonto, arkijärki ja isänmaa jäivät oikeistokonservatiivien hiipuviksi harrastuksiksi.
Nyt me näemme historiallisen vastaiskun.
Kulttuurihistoriallisesti ajatellen edistykselliset ultraliberaalit voittivat liikaa eikä se voinut kestää, koska enemmän kuin puolet kansasta haluaa kohtuudella säilyttää perinteisiä elämänarvoja ja niiden mukaisia asenteita myös maailmaa kohtaan. Tolkullisuus teki paluun.
Teen toisen päätelmäni: Trump ei ole syy vaan seuraus.
Hän toteuttaa historiallista tehtävää, joka on 1960-luvun radikaalin kulttuurikumouksen konservatiivinen vastavallankumous. Onnistuminen on taattu. Amerikan perinteisiä arvoja ei tarvitse keksiä uudelleen. Trump vain saattaa ne sijoilleen.
Korjausliike siivoaa pois edistyksellisen agendan. Yleinen aborttioikeus pois, vähemmistöryhmien suosiminen pois, koulujen ideologisia oppisisältöjä ohjaileva opetusministeriö pois, sukupuolikäsitteen hämärtäminen pois, oikeuslaitosta politisoivat aktivistituomarit pois, huumekauppa pois, laiton maahanmuutto pois, kampuksilla riehuva antisemitismi pois. Laki, järjestys, rajavalvonta, perhearvot, lännen juutalais-kristilliset juuret ja Amerikka ensin. Vanha kunnon oikeisto.
Konservatiivinen arvopohja on palannut, mutta valtiota supistava korjausliike ja Trumpin oma spesiaali, protektionistinen kauppasota, ovat vasta alussa.
Donald Trump ei kumoa valtiota
Varsinainen vallankumous on valtiovallan kumoamista. Kun sensori kohdistetaan Donald Trumpin toimiin, viisari tuskin värähtää.
Kirjaan kolmannen päätelmäni: Trump ei ole vallankumousjohtaja.
Havainnollistan tulkintaani neliportaisella asteikolla.
Ensimmäinen aste kumouksen tiellä on valtataistelun kiihdyttäminen kaikin laillisin keinoin laillisuuden rajoja koetellen. Trumpin hallinto liikkuu tällä tasolla. Konservatiivista arvokumousta, talouspolitiikkaa ja transaktionaalista maailmanpolitiikkaa pannaan toimeen maksimaalisilla keinoilla, jotka eivät edellytä valtiosäännön kumoamista, vaan päinvastoin ne perustellaan laeilla ja perustuslain klassisella tulkinnalla.
Toinen aste kohti kumouksellisuutta olisi vallan kolmijaon käytäntöjä muokkaavan rakennemuutoksen ajaminen. Tähän sopisi hyvin kansallisten tuomioistuinmääräyksien kyseenalaistaminen ja pyrkimys koko käytännön lopettamiseen.
Liittovaltion tuomareiden määräyksistä ei ole mainintaa perustuslaissa. Vakiintuneen käytännön mukaan he voivat silti kieltää liittovaltion tietyn lain tai säännöksen soveltamisen ja näin rajoittaa presidentin toimeenpanovaltaa. Ratkaisu koskee kaikki vastaavia tapauksia kaikkialla liittovaltiossa.
Presidentti nimittää liittovaltion tuomarit. Kyseenalainen käytäntö on altis puoluepoliittiselle vaikuttamiselle ja arveluttaa myös vallan kolmijaon kannalta. Eikö perustuslaillisuuden valvonta tulisi jättää Korkeimmalle oikeudelle?
Trump ei kuitenkaan ole noussut vallanjaon vakiintuneita käytäntöjä muokkaavalle tasolle. Hänen kiistansa ovat koskeneet oikeuden tekemän ratkaisun pätevyyttä ja tulkintaa sekä tuomareiden puolueettomuutta. Virkarikossyytteiden ajamista on harkittu.
Jos Trumpin hallinto hyökkäisi kansallisten tuomioistuinmääräysten kimppuun rakenneuudistusta vaatien, ei sekään vielä olisi perustuslain kyseenalaistamista. Pikemminkin se voisi esiintyä puhdasoppisena perustuslaillisuutena, joka sopisi pyrkimykseen palata amerikkalaisen demokratian perusteisiin.
Historioitsijana seuraisin tällaista yritystä jännittyneenä. Tussahtaisiko sekin alkuunsa, vai voisiko se saada kannatusta yli puoluerajojen ja johtaa laajasti kritisoidun käytännön uudistamiseen?
Valkoisella talolla ja republikaaneilla ei kuitenkaan ole vahvaa intressiä oikeuslaitoksen perusteiden uhmaamiseen. Vuosikymmeniä konservatiiviset oikeusoppineet ovat unelmoineet tilanteesta, jossa korkein oikeus, presidentti, kongressi ja senaatti ovat kaikki konservatiivien käsissä ja presidenttinä on henkilö, joka ei arkaile maksimaalista toimeenpanovallan käyttöä. Ei ole mitään järkeä vaarantaa ainukertaisella värisuoralla saavutettavaa suurta voittoa.
Kolmas valtiovallankumouksellisuuden aste olisi vallankaappaus jossakin muodossa. Perustuslaki ohitettaisiin, julistettaisiin poikkeustila, yritettäisiin hajottaa edustuslaitos ja siirtyä esimerkiksi yksipuoluejärjestelmään, presidentin johtaman juntan harvainvaltaan tai jopa ylipäällikön diktatuuriin. Yhteiskuntajärjestelmä säilyisi mutta hallintomalli vaihtuisi.
Tälle tasolle nousemisesta presidentti antoi heikon vihjauksen ensimmäisen kautensa lopussa. Hän aikoi pysyä vallassa kumoamalla vaalituloksen, jota ei pitänyt pätevänä – tosin lakiin vedoten eikä sitä kiistäen. Näytelmässä oli hetkensä mutta hanke kuivui kasaan. Vaalit hävinnyt presidentti tyytyi oikeuden ratkaisuun ja päätti yrittää paluuta valtaan vaalien kautta. Siinä hän yllättäen onnistui.
Neljäs taso olisi sitten varsinainen vallankumous, jossa valtiovalta otettaisiin asevoimin jonkun ryhmittymän tai puolueen käsiin. Aloitettaisiin uuden perustuslain laatiminen, jossa valtiorakenne korjattaisiin vallankumouksellisten toiveiden mukaiseksi. Tavoitteena olisi myös uusi yhteiskuntajärjestelmä.
Esimerkiksi Suomessa sosialidemokraatit kaappasivat asevoimin vallan kansanvaltaiselta eduskunnalta tammikuussa 1918 ja määräsivät maan eteläisiin osiin yksipuoluejärjestelmän, jolla oli sosialistinen unelma mutta lyhyt ja surkea historia.
Tälle varsinaisen valtiovallankumouksen tasolle Yhdysvallat nousi syntyessään, kun Amerikan brittiläiset koloniat itsenäistyivät Britannian kuninkaan alaisuudesta ja loivat tasavallan, vapaiden ihmisten kansanvaltaisen liittovaltion. Siitä tulee ensi vuonna kuluneeksi 250 vuotta eikä ole epäilystäkään, että Trumpin hallinto haluaa juhlia sitä alkuperäisten ideoiden parhaana edustajana.
Klassisen liberalismin ja konservatismin liitto
Klassinen liberalismi perustuu vapausoikeuksiin. Oikeus elämään, omistamiseen, elinkeinoon, sananvapaus, uskonnonvapaus, poliittiset vapausoikeudet, joilla jokaisesta kansalaisesta tehdään tasavallan samanarvoinen jäsen.
Konservatiivisessa arvokumouksessa muutokset perustellaan klassisen liberalismin mukaisilla oikeuksilla. Esimerkiksi yleisen aborttioikeuden kumoaminen perustellaan oikeudella elämään ja DEI-ohjelmien lakkauttaminen kaikkien tasa-arvoisella kohtelulla alkuperään katsomatta.
Neljäs päätelmäni: Trumpin edustama konservatiivinen suuntaus on klassisen liberalismin ja konservatismin yhdistelmä. Elon Musk ja muut teknokapitalistit tuovat soppaan libertaristista pippuria, mutta resepti on republikaanien kirjasta.
Ronald Reagan halusi lakkauttaa opetusministeriön ja nyt Trump tekee sen. Reagan halusi supistaa valtiota ja nyt Trump tekee sen. Reagan halusi purkaa sääntelyä ja keventää verotusta, jotka ovat myös Trumpin listalla. Vanha kunnon oikeisto on voimissaan. Trump-lisänä tariffit, joiden mausta kukaan ei pidä.
Sosiaaliliberalismia Trump ei korosta, mutta menoleikkauksissa hän on luvannut olla koskematta sosiaaliturvaan. Yhdysvalloissakaan kansan enemmistöä ei voi saada puolelleen ilman sosialistista talouspopulismia.
Päästät sosiaaliturvan sisään, se paisuu ja vie lopulta koko valtiontalouden.
Euroopalla ja Amerikalla on sittenkin sama päänsärky: valtiontalouden velkakierre ja korkomenot.
Kirjoitus on toinen osa artikkelisarjasta, joka käsittelee Euroopan ja Yhdysvaltojen suhdetta Trumpin kakkoskaudella. Ensimmäinen osa löytyy täältä.
