Dieselin hinnan voimakas nousu iskee Eurooppaan muita suuria talousalueita kovemmin. Autoilijat maksavat nyt 50 litran diesel-tankillisesta noin 30 euroa enemmän kuin vuoden alussa, kertoo Financial Times.
Transport & Environment -järjestön Euroopan komission tilastoista tekemän analyysin mukaan dieselin hinta on noussut vuoden alusta 40 prosenttia. Bensiinin hinnannousu on jäänyt 28 prosenttiin. Dieselin kallistuminen on aiheuttanut eurooppalaisille Lähi-idän konfliktin alkamisen jälkeen arviolta 203 miljoonan euron ylimääräiset kustannukset päivässä.
Hintojen nousun taustalla ovat Hormuzinsalmen häiriöt sekä Venäjän jalostamojen toimitusvaikeudet. Eurooppa on erityisen haavoittuvainen, sillä diesel muodostaa yli 40 prosenttia maanosan öljytuotteiden kulutuksesta. Osuus on noin kaksinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna.
EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan tuontipolttoaineen kallistuminen on aiheuttanut Euroopalle Iranin sodan alkamisen jälkeen 90 miljardin euron lisälaskun.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaatii EU:lta nopeita toimia polttoaineen hintojen alentamiseksi. Hän on ehdottanut polttoaineiden laatuvaatimusten väliaikaista höllentämistä, mikä voisi Ranskan jalostamoiden arvioiden mukaan kasvattaa eurooppalaisten jalostamoiden tuotantoa 5–20 prosenttia.
Edelleen neljä kymmenestä eurooppalaisesta autosta käyttää dieseliä.
Samaan aikaan Yhdysvalloissa harkitaan dieselin vientikieltoa. Presidentti Donald Trump kannattaa dieselin viennin rajoittamista tai kieltämistä. Polttoaineen ennätyskorkea hinta rasittaa maanviljelijöitä ja kuljetusalaa. Dieselin hinta nousi tiistaina ennätykselliseen 6,53 dollariin gallonalta, mikä on yli 70 prosentin nousu helmikuun lopusta.
Mahdollisella kiellolla olisi merkittäviä vaikutuksia; Eurooppa, Latinalainen Amerikka ja Afrikka ovat riippuvaisia amerikkalaisesta dieselistä. Yhdysvaltain vienti Eurooppaan on kasvanut Iranin sodan alkamisen jälkeen keskimäärin lähes 50 prosenttia.