Verkkouutiset

Ambulanssi Meilahden sairaalan yhteispäivystyksen edessä Helsingissä 19. huhtikuuta 2022. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Demokraatti: Hallitus pääsi sopuun potilasturvallisuuslaista

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ilmoittaa vastustavansa esitystä nykyisessä muodossaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus on päässyt sopuun potilasturvallisuuslaista, perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén kertoo Demokraatille.

– Hallitustasolla on nyt sopu saavutettu, Lindén sanoo.

Hänen mukaansa sopuun liittyy vielä tänään tehtäviä muutoksia. Lakiesitys on määrä antaa eduskunnalle ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa joko tiistaina tai keskiviikkona.

Potilasturvallisuuslaki on rajattu terveydenhuoltoon ja kotihoitoon. Sosiaalihuoltoa ei hallituksen sovussa sisällytetä lakiesityksen soveltamisalaan.

Valmisteilla olevan lain mukaan aluehallintovirasto (Avi) voisi määrätä henkilöitä suojelutyöhön uhkasakon nojalla. Ministeri painottaa Demokraatille, että kaikki lain edellyttämät toimenpiteet ovat ”ehdottoman viimesijaisia”.

– Eli kaikki muut toimenpiteet, jotka suinkin voidaan tehdä eli muiden sairaaloiden apuun turvautuminen, ostopalvelujen käyttö jos sellaisia on saatavilla, erilaiset muut työjärjestelyt, ovat aina ensisijaisia.

Pian sovun syntymisen jälkeen vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tiedotti vastustavansa esitystä nykyisessä muodossaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen ovat osana hallitusta esityksen takana, mutta eduskuntaryhmän jäseninä vastustavat sitä.

Ristiriitaiseen tilanteeseen kiinnittää huomiota ammattiliitto Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

– Kuvaile yhdellä lauseella käsite poliittinen peli, Rytkönen kirjoittaa Twitterissä viitaten vasemmistoliiton tilanteeseen.

Keskusteluun ottaa osaa myös vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki. Hän kysyy, eikö Rytkösen pitäisi olla tyytyväinen siitä, että vasemmistoliitto ei hyväksy esitystä sellaisenaan vaan vaatii siihen merkittäviä muutoksia.

– Nyt siis vinoilet niille, jotka pyrkivät muuttamaan esitystä toivomaanne suuntaan.

Rytkönen kysyy Arhinmäeltä, eikö vasemmistoliitto syyllisty tilanteessa ”kaksilla rattailla ajamiseen”, jos se hallituspuolueena tukee esitystä samalla kun puolueen eduskuntaryhmä vastustaa sitä.

– Eduskunta päättää asiasta, ei valtioneuvosto. Tuossahan yksiselitteisesti vasemmistoliiton eduskuntaryhmä – mukaan lukien Andersson ja Sarkkinen – on ilmoittanut, että esitys ei tällaisenaan käy. Eikö teidän pitäisi keskittyä saamaan muut tälle samalle kannalle, esim. SDP:n?, Arhinmäki kysyy.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)