Datakeskusten työpaikkailmoitukset lähes nelinkertaistuivat – näitä osaajia haetaan

Lähes puolet Duunitorin datakeskuksiin liittyvistä työpaikkailmoituksista oli rakennusalalta.
Vernen datakeskus Vantaalla. LEHTIKUVA / JADE SILPO
Vernen datakeskus Vantaalla. LEHTIKUVA / JADE SILPO
Vernen datakeskus Vantaalla. LEHTIKUVA / JADE SILPO
Vernen datakeskus Vantaalla. LEHTIKUVA / JADE SILPO

Datakeskuksiin liittyvien työpaikkailmoitusten määrä kasvoi Duunitorilla tammi–syyskuussa 277 prosenttia vuodentakaisesta eli lähes nelinkertaistui.

Yhtiön tiedotteen mukaan palvelussa julkaistiin yli 3 400 ilmoitusta, joissa mainittiin datakeskus. Vuotta aiemmin vastaava määrä oli noin 900.

Syyskuussa datakeskusilmoituksia julkaistiin ennätykselliset lähes 800, kun vuotta aiemmin niitä oli noin 130. Vaikka niiden osuus palvelun kaikista ilmoituksista oli vain 3,2 prosenttia, ne selittivät työpaikkailmoitusten koko kasvun. Ilman datakeskusilmoitusten lisääntymistä ilmoitusten kokonaismäärä olisi jäänyt hieman viime vuoden syyskuuta pienemmäksi.

Rakennusala kattoi lähes puolet (46 prosenttia) tämän vuoden datakeskusilmoituksista, kun teollisuuden ja teknologia-alan osuus oli 18 prosenttia ja it-alan osuus oli kahdeksan prosenttia.

Yleisin haettu ammattinimike oli sähköasentaja, ja seuraavina tulivat projektipäällikkö, sähköinsinööri, maanrakennustyöntekijä ja kaivinkoneenkuljettaja.

Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salosen mukaan sähköasentajien rekrytointia vaikeuttaa erityisesti työntekijöiden suuri tarve. Myös LVI- ja ilmanvaihtoasentajia on ollut vaikea löytää.

Eniten datakeskusilmoituksia julkaistiin Helsingissä, Espoossa ja Kouvolassa. Pääkaupunkiseudulla painottuivat suunnittelu-, asiantuntija- ja johtotehtävät. Syyskuussa ilmoituksia julkaisi 150 eri työnantajaa, eikä kasvua Duunitorin mukaan selitä mikään yksittäinen datakeskushanke. Työntekijöitä hakevat datakeskusyritysten lisäksi muun muassa alihankkijat ja henkilöstöpalveluyritykset.

Kuukausipalkkaisissa tehtävissä ilmoitettujen palkkahaarukoiden alarajojen mediaani oli 4 000 euroa ja ylärajojen 5 500 euroa. Tuntipalkkaisissa tehtävissä vastaavat luvut olivat 15 ja 19 euroa tunnilta. Palkka mainittiin kuitenkin vain noin kuudessa prosentissa tämän vuoden datakeskusilmoituksista, joten luvut eivät kuvaa kattavasti tehtävien palkkatasoa.

Kansanedustaja esittää lakimuutosta, jonka mukaan rakentamista valmistelevia toimia ei voisi aloittaa ennen ympäristövaikutusten arviointia.
Yhtiön mukaan ympäristövaikutusten arviointi on ollut datakeskushankkeissa tiiviisti mukana.
Suomessa tulisi tehdä enemmän kotimaisia arvioita datakeskusten vaikutuksista.
Mainos