Suomeen rakennettavat datakeskukset ovat nousseet kiistakapulaksi julkisessa keskustelussa.
Suursijoittaja Risto Siilasmaa totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että datakeskusinvestointien kansantaloudellinen hyöty on pieni. Lisäksi hän väitti, että vihreästä sähköstä voi tulla pulaa, jos sitä ohjautuu datakeskuksiin muiden, kansantaloudelle hyödyllisempien investointien sijaan.
Keskustelu datakeskuksista on värittynyttä ja osin väärinkäsityksiin perustuvaa.
Kerrataan aluksi iso kuva: Suomessa on yli 30 datakeskusta. EK:n vihreiden investointien dataikkunan mukaan rakenteilla on noin 20 uutta datakeskusta.
Viime syksynä julkaistun selvityksen mukaan 100 megawatin datakeskuksen rakentaminen maksaa tyypillisesti noin miljardi euroa ilman palvelinkustannuksia. Asiantuntijat arvioivat, että tänä vuonna uusien datakeskusinvestointien arvo nousee jo noin 3 miljardiin euroon.
Datakeskusten toiminnan ja rakentamisen vaikutus Suomen BKT:lle nousee jo lähes prosenttiin. Nollakasvun Suomessa tämä on merkittävä.
Mielikuva datakeskuksista vahtimestareita ja siivoojia työllistävinä ei vastaa todellisuutta: ne työllistävät korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Datakeskuksiin syntyy pysyviä työpaikkoja arviolta noin yksi per megawatti. Suuri datakeskus tuo siis noin sata pysyvää työpaikkaa.
Sitkein harhaluulo liittyy sähkön riittävyyteen. Ajatus siitä, että datakeskukset vievät sähkön, ei istu markkinatalouden logiikkaan. Suomessa sähköä ei jaeta kiintiöinä, vaan sitä tuotetaan kysynnän mukaan.
Suomeen on luvitettu paljon uutta sähkön tuotantokapasiteettia, mutta investointipäätökset edellyttävät varmaa kysyntää.
Keskeisessä asemassa on pitkäaikainen sähkönhankinta niin sanotuilla PPA-sopimuksilla. Datakeskukset sitoutuvat ostamaan uusiutuvaa sähköä pitkäaikaisilla sopimuksilla, mikä antaa energiayhtiöille varmuuden investoida tuotantoon.
Kannattaa muistaa, että jo 96 prosenttia Suomen sähköntuotannosta on vihreää eli päästötöntä.
Sähkön riittävyyden kannalta tiukin tilanne on kovilla pakkassäillä. Asiantuntijat peräävätkin enemmän julkista keskustelua säätövoimasta, jota ei ole rakennettu tarpeeksi.
Vihreän siirtymän sähköintensiivisistä aloista valtaosa on joko datakeskuksia tai vety- ja sähköpolttoainehankkeita.
Datakeskusten kanssa uusiutuvasta sähköstä kilpailevia muita hankkeita on toistaiseksi vähän. EK:n dataikkunan mukaan kahdesta vetyhankkeesta on tehty investointipäätös. Lisäksi noin 50 hanketta on esiselvitys- tai suunnitteluvaiheessa. Metallien valmistuksessa Inkooseen suunniteltu vihreän teräksen hanke on suurin.
Näin ollen argumentti siitä, että Suomen pitäisi säästää sähköä jollekin kansantaloudellisesti arvokkaammalle tekemiselle ei pidä paikkaansa.
Toinen yleinen keskustelua vääristävä tekijä liittyy tapaan, jolla datakeskusten sähkönkulutusta kuvataan. Julkisuudessa lasketaan usein yhteen hankkeiden nimellistehoja ja päädytään massiivisiin gigawattilukuihin.
Todellisuudessa datakeskukset rakentuvat vaiheittain vuosien aikana. Niiden käyttöaste jää selvästi nimellistehoa pienemmäksi, tyypillisesti noin 50-60 prosenttiin. Sähkönkulutus ei kasva yhdessä yössä.
Seuraava vääristymä liittyy sähkön hintaan. On totta, että sähkön kysynnän kasvu nostaa hintaa, jos tarjonta ei kasva mukana. Siksi sähkön tuotannon lisärakentaminen on oleellinen kysymys.
Suomessa on runsaasti potentiaalia rakentaa lisää tuuli- ja aurinkovoimaa: tuotantokapasiteettia on luvitettuna valmiiksi moninkertaisesti nykyiseen tarpeeseen nähden.
Suomessa on Euroopan halvin sähkön hinta. Sähkön keskihinta oli viime vuonna 40 euroa megawattitunnilta eli 4 senttiä kilowattitunnilta.
Sähkön hinta määräytyy jatkossa uuden tuotannon kustannusten mukaan. Asiantuntijat arvioivat, että sähkön hinta asettuu lähelle uuden tuuli- ja aurinkovoiman sekä varastoinnin kustannustasoa. Se on tällä hetkellä noin 65 euroa megawattitunnilta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että sähkön hinta nousisi pahimmassa tapauksessa noin 6–7 senttiin kilowattitunnilta. Eurooppalaisessa vertailussa se olisi edelleen halvimpien joukossa.
Pullonkaula on sähköverkoissa. Kantaverkkoyhtiö Fingrid investoi parhaillaan merkittävästi verkon vahvistamiseen. Tavoitteena on, että sähkönkulutus ja tuotanto voivat jopa kaksinkertaistua vuoteen 2035 mennessä. Ongelmana on kuitenkin se, että siirtoverkon rakentaminen kestää selvästi kauemmin kuin sähköntuotannon tai datakeskusten.
Haasteet liittyvät verkon alueellisiin eroihin. Verkkokapasiteettia on paremmin saatavilla sähkön tuotantovaltaisilla alueilla, eli Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Valtaosa datakeskuksista sijoittuisi kuitenkin Etelä-Suomeen sähkön kulutusvaltaisille alueille.
Kantaverkko on suunniteltu kestämään isoa kulutuksen kasvua, jota pitää hyödyntää fiksusti ja tehokkaasti. Asiantuntijoiden mukaan Suomella on hyvä tilanne eurooppalaisessa mittakaavassa. Verkkoliittymien saatavuus on Suomen kilpailuetu halvan uusiutuvan sähkön ohella.
Mikäli Suomi ei saa datakeskusinvestointia, se rakennetaan johonkin toiseen maahan. Jos investoinnit menevät Ruotsiin, suomalaiset tuottaisivat uusiutuvaa sähköä ruotsalaisille datakeskuksille. Yhteisten sähkömarkkinoiden takia sähkö ei silloin ”säästy” Suomessa.
Datakeskukset eivät vie Suomelta sähköä, vaan todennäköisesti vauhdittavat päästöttömän tuotannon kasvua. Ratkaisevaa on, pysyvätkö sähköntuotanto ja verkot niiden tahdissa. Julkisessa keskustelussa pitäisi enemmän keskittyä todellisiin pullonkauloihin, kuten säätövoiman rakentamiseen.
Datakeskukset eivät ratkaise talous- ja työllisyyshaasteita, mutta Suomella ei ole varaa tässä taloustilanteessa suhtautua niihin torjuvasti.
