CIA rekrytoi yleismiehiä videolla – ”niin paljon mahdollisuuksia”

Virassa pääsee mainoksen mukaan vaikuttamaan operaatioihin ympäri maailmaa.
CIA:n logo tiedustelupalvelun pääkonttorin lattiassa. kuva: CIA
CIA:n logo tiedustelupalvelun pääkonttorin lattiassa. kuva: CIA

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on jakanut Twitterissä videon, jolla pyrkii rekrytoimaan yleismiehiä (staff operations officer, ”jack of all trades”) palvelukseensa. Tehtävien mainostetaan avaavan ovia upeisiin uramahdollisuuksiin.

Videon kertojamies ylistää CIA:lle työskentelyä maanpuolustuksena, joka tapahtuu varjoissa.

– Ohjaan erilaisia operaatioita päivittäin, tapahtuvat ne sitten pääkonttorilla tai ulkomailla, hän kertoo työtehtävistään.

Kertojan mukaan tehtävässä pääsee vaikuttamaan missä tahansa päin maailmaa tehtäviin operaatioihin.

– On niin paljon mahdollisuuksia, joista et tiedäkään, ennen kuin olet CIA:ssa, hän toteaa.

– Olemme todella tämän keihään kärki.

CIA:n verkkosivujen mukaan tehtävään vaaditaan kandidaatin tutkintoa. Siitä maksettava aloituspalkka vaihtelee yleensä 67 122 ja 102 166 dollarin välillä.

Virkaan valittavan on oltava Yhdysvaltain kansalainen. Kaksoiskansalaisuus on sallittua.

Vasemmistosiiven ehdokkaat menestyivät kesäkuun esivaaleissa.
Iskut seuraavat Iranin droonihyökkäystä rahtialukseen torstaina.
Mainos