Nanda Devi on yksi Himalajan vaikeimmin saavutettavista huipuista. Jossain siellä on kököttänyt hylättynä salainen laitteisto, jossa on yli 20 kiloa painava plutoniumreaktori. Parhaassa tapauksessa laite ja säteilevä materiaali ovat edelleen korkealla vuorella. Pahimmassa tapauksessa tavara on valunut tai valumassa sulamisvesien mukana alas Gangesiin ja Indo-Gangesin tasangolle, joiden vettä käyttää jopa 800 miljoonaa ihmistä.
Tällainen laite ei räjähdä itsekseen. Kuten ydinaseessa, siinä ei ole laukaisinta. Yksi huoli kuitenkin on, että joku pahantahtoinen toimija voisi löytää laitteen ja käyttäisi sen sisältämää plutoniumia niin sanotussa likaisessa pommissa.
New York Times kertoo miten kammottavasti Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n ydinlaitteisto pääsi ”karkuun”.
Kiina oli tehnyt ensimmäisen ydinkokeensa 1960-luvun puolivälissä. Se oli koelaukaissut Xinjiangissa 22 kilotonnin pommin. Yhdysvallat koki Kiinan ydinohjelman uhaksi. Viemällä tutkalaitteiston Nanda Deville, jonka tuntumassa Kiinan raja aukeaa, olisi CIA voinut saada ennakkovaroituksen, mikäli Kiina tekisi ohjuslaukaisun.
Miksi ydinvoimaa? Yksinkertaisesti siksi, että 1960-luvulla se oli paras tunnettu tapa. Aurinkopaneeleita oli kehitetty ja lähetetty avaruuteen, mutta ne alkoivat yleistyä vasta seuraavilla vuosikymmenillä.
Projektille kiinnitettiin kokenut vuorikiipeilijä ja aikakauslehti National Geographicin valokuvaaja, joka oli jo valloittanut Nanda Devin huipun aiemmin. CIA vihki hankkeeseen Intian tiedustelupalvelun. Sen veteraanien mukaan projektista tiesi Intian hallinnossa ”ehkä kolme ihmistä”. Yksi heistä on ollut kapteeni M.S. Kohli, joka määrättiin johtamaan Intian osuutta hankkeeseen.
Kohli oli erittäin kokenut vuoristo-oloissa, ja liikkunut vuorilla pikkupojasta asti. NY Times haastatteli Kohlia useasti ennen kuin tämä kuoli viime kesänä.
— Sanoin, että kuka CIA:ta neuvookin, on hullu ja tyhmä mies, Kohli sanoi NY Timesille.
CIA nimittäin halusi alun perin viedä laitteiston Kachenjungalle. Se on maailman kolmanneksi korkein vuorenhuippu: 8586 metriä. Huippu oli tuohon aikaan valloitettu vain kerran aikaisemmin. Intialaiset eivät suostuneet. Sitten Kiina teki toisen ydinlaukaisun, ja yksi huoli voitti toisen. Kuvaan astui kompromissi: 7816 metriä korkea Nanda Devi.
National Geographic Societyn alaisuuteen perustettiin peitetehtävä ja sen johtoon vihittiin salaisesti valokuvaaja Barry Bishop, joka sai komeat suosituskirjeet korkeiden paikkojen ilmasto-olosuhteiden tutkimista varten.
Bishopin osuus selvisi paljon myöhemmin hänen Montanan-kotinsa autotallista löydetyistä arkistoista. Bishopista itsestään ei ollut osallistumaan salaiselle tehtävälle, sillä aiemmin tehty kiipeäminen Mount Everstille oli johtanut paleltuneiden varpaiden amputointiin. CIA antoi Bishopille tehtäväksi rekrytoida tehtävälle paras mahdollinen kiipeilijä, ja Bishop päätyi erittäin kokeneeseen Jim McCarthyyn.
McCarthy harjoitteli laitteiston ja sen monimutkaisen häkkyräantennin kokoamista ennen matkaa. Tavoitteena oli oppia kokoamaan järjestelmä nopeasti. Myöhemmin McCarthy on sanonut, ettei silloin aivan ymmärtänyt tehtävän merkityksellisyyttä ja kaikkea, mikä siihen liittyi.
Syyskuussa 1965 tiimi oli valmis matkaan. McCarthy, intialainen tiedustelukapteeni Kohli ja heidän tiiminsä lennätettiin New Delhistä helikopterilla Nanda Devin juurelle. He olivat tuolloin jo 4,5 kilometriä merenpinnan yläpuolella ja kokenut kiipeilijä McCarthy tajusi, että ilman ilmastoon totuttautumista he sairastuisivat kaikki. Vuoristotauti johtuu siitä, että ihmisen elimistö ei ehdi sopeutua vähäisempään hapen määrään. Se aiheuttaa pahoinvointia, päänsärkyä, huimausta ja heikkoutta. Pahimmillaan tila on hengenvaarallinen.
Mutta aikaa ei ollut. Syyskuun loppupuolella sää tekee kiipeämisestä vaarallista, joten tiimin oli toimittava pian. Kiivettävää oli yli kolme kilometriä. McCarthy kärsi kauheasta päänsärystä ja pahoinvoinnista.
Lohtua toivat plutonium 238 -pakkaukset. McCarthy muisteli NY Timesille, että varsinkin sherpat eli paikalliset vuoristo-oppaat rakastivat niitä. Plutonium 238:n puoliintumisaika on 88 vuotta, joten se erittää lämpöä. He säilyttivät laitteistoa teltoissaan ja makasivat kiinni sen kyljessä.
Kapteeni Kohli muisteli ennen kuolemaansa, että sherpat kutsuivat laitetta buddhalaiseksi pyhimykseksi nimeltä guru Rinpoche. Kohli oli myös vihainen: kukaan ei ymmärtänyt mitä riskejä plutoniumin käsittelemiseen liittyy. Eivät edes kokeneimmat kiipeilijät. Sherpoille ei tietenkään kerrottu yhtään mitään.
Barry Bishopin arkistosta löytyneet muistiinpanot kertovat yrityksestä karua tarinaa. Lokakuiset muistiinpanot kuvailevat tilannetta. Lokakuun neljäs: kova tuuli, menetimme teltan. Viides: ruoka on vähissä. Kolmastoista: erittäin lannistava ilta. Neljästoista: Jim yritti ylemmäs mutta sai taas järkyttävän päänsäryn. Viidestoista: paleltumia.
Lokakuun kuudentenatoista iski lumimyrsky. Alempana sijaitsevassa leirissä majaillut kapteeni Kohli oli intialaisena Intian maaperällä tapahtuvasta operaatiosta johtovastuussa. Hän päätti keskeyttää tehtävän.
McCarthy kuuli hänen radiopuhelinkeskustelunsa ja poistumiskäskyn käydessään leirissä ja suuttui. Eihän plutoniumlaitteistoa voinut jättää! Kyllä voi, määräsi Kohli, ja vakuutti myöhemmin että Intian tiedustelujohto oli koko ajan tilanteen tasalla ja hyväksyi ratkaisun. Kiipeilijät jättivät laitteiston suojattuna pieneen luolaan, peittivät sen ja lähtivät lumimyrskyssä alas.
Kiipeilykausi päättyi. Äärimmäiset sääolosuhteet helpottivat seuraavan kerran keväällä 1966, jolloin intialaiset palasivat toisen CIA:n tiimin kanssa etsimään laitetta. Kauhukseen he huomasivat, että lumivyöry oli pyyhkäissyt olemattomiin koko kielekkeen, jolle laitteisto ja plutonium oli piilotettu.
Kapteeni Kohli yritti uudestaan vielä 1967 ja 1968. Aluetta haravoitiin geigermittarien ja lämpöä tunnistavien infrapunalaitteiden sekä metallia tunnistavien miinaharavoiden kanssa. Kohli sanoi NY Timesille, että jos olisi ymmärtänyt riskin, hän ei olisi määrännyt jättämään laitteistoa jälkeen kun tehtävä keskeytettiin.
— Se laite on pirun lämmin, Kohli sanoi. Lämpö sulattaa lunta ja jäätä ympäriltään. Näin laitteisto ikään kuin ”kaivautuu” yhä syvemmälle.
Lopulta CIA onnistui vuonna 1967 asentamaan samanlaisen laitteiston toisen vuoren toiselle rinteelle. Lähelle Nanda Deviä, mutta matalammalle korkeudelle. Sekin kuitenkin hautautui jatkuvasti lumeen, mikä haittasi signaalien vastaanottamista ja lähettämistä. Kapteeni Kohlin mukaan tämäkin laite oli niin lämmin, että kun sen luo palattiin, se oli sulattanut ympärilleen jäähän syvän kuopan. Plutoniumlaitteiston käyttö lopetettiin ja korvattiin muilla laitteilla. Vuonna 1973 tällainen vuoristolaite onnistuikin antamaan ennakkovaroituksen Kiinan laukaisemasta ohjuksesta.
Lopulta kuitenkin satelliittiteknologia korvasi kokonaan vuoristossa vakoilevat antennit, mutta tieto alkoi levitä Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja sai medianäkyvyyttä kun Barry Bishop nimettömänä myönsi toimittajalle asian pitävän paikkansa. Mediasta tieto levisi kongressiin, jossa oltiin jo tuolloin huolissaan kadonneen plutoniumin ympäristövaikutuksista. CIA ei myöntänyt mitään.
Sitten tieto levisi Intiaan. Intian ulkoministeriö kutsui Yhdysvaltojen suurlähettilään puhutteluun ja liittoutumattomuudestaan ylpeä suurvalta huolestui. Lopulta sekä Intian pääministeri että Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter tekivät parhaansa jotta kohu laantuisi eikä maiden välisiin suhteisiin jäisi railoa.
Nanda Devin juurella on tapahtunut maanvyöryjä. Vuonna 2021 yksi vyöry surmasi noin 200 ihmistä. Onko syynä ilmastonmuutos vai jäätiköllä säteilevä ydinreaktori, kuka tietää. Ainakaan tätä vuonna 1966 kadonnutta laitetta ei ole tiedetä toistaiseksin löytyneen.
Vaikka sen on väitetty olleen hyvin suojattu, yhä elossa oleva, yli 90-vuotias kiipeilijä Jim McCarthy ei usko. Kunnollisesti suojattuna ydinreaktori olisi painanut noin kaksi kertaa enemmän kuin se painoi. Lisäksi McCarthylla on ollut eturauhassyöpä, eikä hänen suvussaan ole mitään syöpähistoriaa.
Nanda Devin huipulle kiipeäminen kiellettiin ympäristönsuojelusyistä vuonna 1983.