Google Chrome -selaimeen on tulossa ominaisuus, joka parantaa käyttäjien yksityisyyttä piilottamalla heidän IP-osoitteensa välityspalvelimen (VPN) avulla. Asiasta kertoo tietotekniikkaan erikoistunut Bleeping Computer.
IP-osoite on yksilöllinen numerosarja, jonka avulla verkkosivustot ja palvelut voivat seurata käyttäjän toimintaa eri sivuilla. Tämä puolestaan helpottaa pysyvien käyttäjäprofiilien luomista. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä tietoturvaongelmia, sillä käyttäjillä ei ole mahdollista välttyä seurannalta samoilla tavoin kuin esimerkiksi seurantaevästeistä.
Googlen mukaan uusi ominaisuus otetaan käyttöön vaiheittain. Oletusarvoisesti kyse on valinnaisesta ominaisuudesta, eli käyttäjä voi jatkaa Chromen käyttöä ilman erillistä IP-suojausta.
Käytännössä uusi ominaisuus toimii siten, että Chromen ”IP Protection” -palvelu piilottaa käyttäjänsä IP-osoitteen oman välityspalvelunsa taakse, jonka seurauksena IP-osoite ei näy verkkosivujen palveluntarjoajille.
Bleeping Computerin mukaan ensimmäiseksi ominaisuus on tulossa saataville yhdysvaltalaisille käyttäjille. IP-suojauksen käyttö edellyttää Google-tunnuksilla kirjautumista Chromeen.
Oman IP-osoitteen piilottaminen välityspalvelimen avulla ei ole sinänsä uusi asia, ja markkinoilla on lukuisia välityspalvelimia tarjoavia palveluita. Google Chromeen tuleva uudistus tarkoittaa kuitenkin sitä, että jatkossa IP-osoitteensa voi piilottaa ilman erillisen VPN-ohjelmiston asentamista.