Sähköyhtiö Carunan sähköasema Espoossa 7. joulukuuta 2021. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Caruna nostaa jälleen sähkön siirtohintoja

Hinnat nousevat noin 1–5 euroa kuukaudessa asumismuodon mukaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen suurin sähköverkkoyhtiö Caruna nostaa sähkön siirtohintojaan elokuun alussa. Carunan tiedotteen mukaan verolliset hinnat nousevat keskimäärin 3,9 prosenttia, verottomat keskimäärin 5 prosenttia.

Elokuun alussa voimaan astuva korotus on osa kaksivaiheista siirtohintojen korotusta. Korotuksen ensimmäinen osa tuli voimaan tämän vuoden alussa.

Vuodessa 2 000 kilowattituntia käyttävän kerrostaloasujan hinta nousee Carunan laskelmien mukaan 1,08 euroa kuukaudessa.

Omakoti- tai rivitalossa, jossa vuosikulutus on 5 000 kilowattituntia, korotus on 2,45 euroa kuukaudessa. Sähkölämmitteisessä omakotitalossa hinta nousee 4,63 euroa kuukaudessa, kun vuosikulutus on 18 000 kilowattituntia

– Hinnat nousevat noin 1–5 euroa kuukaudessa asumismuodon mukaan. Ensimmäinen osa hinnankorotuksesta Caruna Oy:ssä tuli voimaan tammikuun alussa, ja toinen osa tulee voimaan elokuun alussa. Yhteensä kahdessa osassa toteutettu ja sähkömarkkinalain hintakattosäädösten mukainen 12 kuukauden keskimääräinen korotus on noin 5,6 prosenttia, sanoo Carunan talous- ja varatoimitusjohtaja Noora Neilimo-Kontio tiedotteessa.

Sähköenergian voi kilpailuttaa, mutta siirtohintaa ei. Paikallinen sähköverkkoyhtiö vastaa sähkönsiirrosta. Ilta-Sanomien tekemän vertailun mukaan Carunan siirtohinnat ovat jo nyt kaikille vertailuille asumistyypeille kovimmasta päästä, mutta eivät suurimpia. Kerrostaloasukkailta kovinta hintaa perii Mikkelin ympäristössä toimiva ESE-verkko. Sen alueella sähkön siirto maksaa 25,42 senttiä kilowattitunnilta.

Kerrostaloasukkaalle toiseksi ja kolmanneksi kalleimmat ovat Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla verkkoja hallitseva Kajave ja Järvi-Suomen Energia.

Halvimmalla pääsevät jyväskyläläisen Alva Sähköverkon, Keravan Energian ja Tampereen sähköverkon asiakkaat. ESE-verkon hinta on 3,8 kertaa Alvan hinnan (6,73 senttiä kilowattitunnilta) suuruinen.

Muulla kuin sähköllä lämpiävässä pientalossa asuvista eniten sähkönsiirrostaan maksavat Kajaven, Järvi-Suomen Energian ja pohjoiskarjalaisen PKS Sähkönsiirron asiakkaat.

Edullisimmat hinnat ovat Keravan Energian, Turku Energia Sähköverkkojen ja Vantaan Energia Sähköverkkojen alueilla.

Kajaven hinta on 16,87 senttiä kilowattitunnilta. Se on 2,8 kertaa Keravan Energian hinnan (6,02 senttiä kilowattitunnilta) suuruinen.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)