Yleisradion A-studiossa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) ja varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.). Aiheena sosiaali- ja terveyspalveluiden ahdinko. Masentava lähetys.
Kiurun ja Laihon keskinäinen vastenmielisyys tulee ruudusta läpi. Kumpikin linnoittautuu omien hokemiensa taakse. Keskustelu ei etene, eikä soten ongelmiin löydy mitään yhteistä ratkaisua.
Lähetyksen järjen ääni, tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen tiivistää asetelman. Poliittinen tahto puuttuu. Vastakkainasettelu on jyrkkä, ja irtopisteitä keräävät puolueet kyttäävät toisiaan.
Eduskunnan toiminta on muodollisesti tervettä, mutta sairastuvalta voi löytyä reseptejä. Aivoinfarktista toipuva Ben Zyskowicz (kok.) antoi haastattelun Helsingin Sanomille.
Pitkäaikaisinta kansanedustajaa pidettiin aiemmin kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteistyön kannattajana. Myös porvarihallitusta hän on puolustanut sinnikkäästi eduskunnan täysistunnoissa.
Paluuta Arkadianmäen töihin tekevä Zyskowicz vaikuttaa kyllästyneen nykyiseen menoon. Presidentti Urho Kekkosen tapaan Zyskowicz kajosi sairauslomaltaan päivänpolitiikkaan.
Kekkosen Maakansassa julkaisema teksti ristittiin pyjamantaskupuheeksi. Se käsitteli pohjoismaista puolustusliittoa.
Omassa ”puheessaan” Zyskowicz hahmotteli 2027 eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen kokoonpanoa. Hänen huolensa koskee velkaantumista.
”Kolmesta suuresta voisi muodostua hallituksen runko. Haasteet julkisen talouden osalta ovat niin valtavia, ja tarvitaan uudistuksia, jotka nämä kolme ehkä pystyisivät tekemään yhdessä.”
Zyskowiczin tarkoittamat puolueet ovat sosiaalidemokraatit, kokoomus ja keskusta.
Kannanoton arvoa nostaa sen tekijä. Yleensä hallituspuolueiden ja erityisesti pääministeripuolueen kansanedustajat varovat pohdiskelemasta julkisesti seuraavan hallituksen kokoonpanoa.
Kolmen perinteisen suuren ministeristö muuttaisi poliittista asetelmaa Suomessa. Viimeksi puolueet olivat samassa hallituksessa 1958.
Kyse on valtionhoitajapuolueista, joiden joukosta enemmistöhallituksen pääministeri on perinteisesti löytynyt. Viimeisin poikkeus on vuodelta 1954.
Yhteishallituksessa SDP, kokoomus ja keskusta lähtisivät samalta viivalta vaaleihin. Kukaan ei voisi oppositiossa kerätä irtopisteitä ja uusia kannattajia.
Laajapohjainen ministeristö voisi raikastaa politiikan ilmapiiriä suvaitsevaisemmaksi. Oppositiolle jäisi tietenkin tehtävä arvioida ja arvostella hallitusta.
Puoluejanan keskimmäisen pisteen ylittävän hallituksen työkyky joutuu väistämättä koetukselle. Vahvasti ideologiset uudistukset voivat kariutua. Päättämättömyyden lisäksi ylileveällä hallituksella on vaara sortua holtittomaan taloudenpitoon.
Zyskowiczin avauksen taustalla on huoli julkisesta taloudesta. Hyvinvointialueiden ongelmien ratkaiseminen ei olisi helppoa perinteiselle kolmelle suurelle.
SDP joutuisi keskustelemaan epämiellyttävistä säästöistä, keskusta hyvinvointialueiden määrän karsimisesta ja kokoomus veroista, esimerkiksi maakuntaverosta.
Zyskowicz on saamassa samanlaista roolia kuin Seppo Kääriäisellä oli keskustassa tai Ilkka Kanervalla kokoomuksessa. Kokemus nostaa katseen seuraavia vaaleja kauemmaksi.
Eduskunnan vanhat kehnot ovat perimätiedon mukaan olleet joskus nuoria radikaaleja. Nykyisessä eduskunnassa Zyskowicz on yksinäinen. Keskustan viimeisin oli valtioneuvos Matti Vanhanen, eikä Paavo Lipposelle ole löytynyt seuraajaa SDP:ssa.
