Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ben Zyskowicz ihmettelee: Mikä järki on jatkaa näitä lakkoja?

Kansanedustajan mukaan on jo käynyt selväksi, etteivät hallitus ja eduskunta peräänny.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa oli tiistaina esillä vuoden 2024 lisätalousarvio. Kokoomuksen Ben Zyskowicz sanoi haluavansa nostaa keskusteluun yhä jatkuvat ja ”massiivista vahinkoa taloudellemme aiheuttavat lakot”.

– Olen ymmärtänyt, että tämmöisillä erittäin vahingoittavilla lakoilla uhataan, jotta saataisiin hallitus perääntymään aikeistaan. Näin tapahtui esimerkiksi Esko Ahon hallituksen aikana, kolmekin kertaa, Ben Zyskowicz totesi.

– Mutta nyt en ymmärrä, miksi edelleen lakkoillaan. Eikö se ole jo käynyt selväksi, että hallitus ja eduskunta eivät peräänny?

– Mikä järki on jatkaa näitä lakkoja? Sitä minä en ymmärrä, Zyskowicz kysyi.

Lisäbudjettiin kuuluu itärajan esteaidan rakentaminen. Zyskowicz toivoi kaikkien puolueiden ja kansanedustajien suhtautuvan poikkeukselliseen rajalakiin Suomen ja suomalaisten etu mielessään.

– Uskon, että saamme tästä asiasta hyvin laajan yhteisymmärryksen, vaikka tuskin yksimielisyyttä, mutta heidänkin kohdallaan, jotka tätä hanketta vastustavat, uskon, että Suomen ja suomalaisten etu on mielessä. Tämä on hyvä tässä todeta.

Zyskowiczin mukaan ”ei ole mitään syytä väheksyä diktaattori (Vladimir) Putinin johtaman Venäjän häikäilemättömyyttä ja halua ja kykyä aiheuttaa ongelmia Suomelle ja muulle Euroopalle”.

– Kun nyt tästä maastorajan kautta tapahtuvasta ihmisten puskemisesta Suomeen on olemassa todellinen riski, on Suomen velvollisuus pyrkiä varautumaan tähän tilanteeseen. Me emme yksinkertaisesti voi seistä tumput suorina. Meidän on varauduttava, vaikka ei olisi olemassa keinoja, joilla tilanteen ollessa päällä pystyttäisiin täysin ja aukottomasti estämään tätä Venäjän manööveriä. Silti on varauduttava ja pyrittävä antamaan tarpeelliset työkalut, joilla ilmiöön voidaan puuttua.

Kansanedustaja totesi monen sanovan julkisessa keskustelussa, että jos Suomi joutuu säätämään lain piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista, niin se on voitto Putinille. Zyskowiczin mukaan tämä on totta.

– Samoin voitto Putinille on se, että osa Suomessa asuvista venäläistaustaisista ihmisistä syyttää tällä hetkellä raja-asemien sulkemisesta Suomen hallitusta, vaikka tilanne luonnollisesti johtuu nimenomaan Venäjän hallituksesta. Ja sekin on voitto Putinille, jos kovasti ja kiihkeästi olisimme erimielisiä tästä rajalaista. Toivottavasti emme ainakaan kiihkeästi ja kovasti ole.

– Mutta näihin puheenvuoroihin haluan vastata: Eikö Putinin ensisijainen voitto olisi kuitenkin se, että hän onnistuisi tai Venäjä onnistuisi maastorajan yli Suomeen puskemaan satoja, tuhansia, ehkä kymmeniätuhansia ihmisiä, jotka muodostaisivat Suomeen tultuaan aidon ja todellisen uhan Suomen kansalliselle turvallisuudelle?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)