Autoliikennettä Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Automatkalla mökille on syytä muistaa kolme asiaa

Pienemmillä mökkiteillä voi näkyä vielä paikoin kelirikon jäljet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monet suomalaiset ovat suuntaamassa vappuviikonloppuna mökille.

Fintraffic muistuttaa, että vastuullinen ajotapa, sopiva tilannenopeus, riittävät turvavälit ja turhien ohitusten välttäminen ovat turvallisen liikenteen perusasioita myös vappuna. Kiireetön matkanteko sekä hyvin levännyt ja ajamiseen keskittynyt kuski varmistavat, että matka taittuu hyvillä mielin ja turvallisesti.

Tieliikenteenohjauksen yksikönpäällikkö Eero Sauramäki toteaa taukojen tekevän ajomatkasta turvallisemman ja mukavamman.

– Pysähdy, hengitä syvään ja venyttele – se auttaa jaksamaan erityisesti loppumatkasta, kun väsymys alkaa tuntua pitkän ajon jälkeen. Varaa myös aikaa aivan viimeisille kilometreille, sillä pienemmillä mökkiteillä voi näkyä vielä paikoin kelirikon jäljet, Sauramäki sanoo.

Hän nostaa esiin Fintraffic Mobiili-sovelluksen, josta löytää kaikki Suomen kelikamerat, tietyöt, ruuhkapaikat, ajokeli- ja säätiedot, sähköautojen latausasemat ja kaasuautojen tankkausasemat sekä paljon muuta hyödyllistä.

Fintraffic listaa top 3 -vinkit turvalliseen mökkiliikenteeseen. Auto on ensinnäkin syytä pakata järkevästi.

Painavimmat tavarat kannattaa pakata tavaratilan pohjalle, minkä lisäksi tulee välttää takakontin täyttämistä takaistuimen selkänojaa korkeammalle. Näin tavarat eivät lennä äkkijarrutuksessa matkustajien päälle. Kiinnitä kaikki tavarat hyvin kuljetustavasta riippumatta.

Turvallisen liikenteen avaintekijä on hyvin levännyt ja ajon aikana ajamiseen keskittynyt kuski. Varsinkin pidemmälle automatkalle lähdettäessä kuljettajan on tärkeää levätä riittävästi ennen ratin taakse hyppäämistä sekä tunnistaa oma väsymyksensä ajon aikana ja pitää riittävästi taukoja. Myös matkustajien kannattaa seurata kuljettajan vireystilaa matkan aikana.

Kuljettajan tärkein ja ainoa tehtävä autossa on ajaminen. Puhelimen tarkistaminen, musiikin vaihtaminen ja muut aktiivisesta ajamisesta huomiota pois vievät asiat on syytä jättää matkustajien tehtäväksi tai hoitaa tauolla.

Kolmas vinkki on varmistaa riittävä näkyvyys. Auringonpaiste voi helposti häikäistä kuljettajaa. Kevätauringon pilkahtaessa esiin onkin syytä pestä auton ikkunat sisä- ja ulkopuolelta ennen matkalle lähtöä. Lisäksi autoon kannattaa pakata jo valmiiksi mukaan aurinkolasit, jotka saa helposti napattua käyttöön tarvittaessa. 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)