Verkkouutiset

Myös liukkaat olosuhteet näkyvät poliisin tehtävissä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Autoilija pakeni poliisia yli 200 kilometriä

Kuljettajaa epäillään lisäksi seulonta-alkometrin tuloksen perusteella muun muassa rattijuopumuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lapin poliisi on paiskinut töitä viikonloppuna tavanomaisten tehtävien kimpussa.

Auton kuljettaja ei totellut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä Posiolla Taivalkoskentiellä, vaan lähti pakenemaan ajaen huomattavaa ylinopeutta. Autoilija pakeni poliisia yli 200 kilometriä, mutta jäi lopulta kiinni. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin lukemat, jonka takia häntä epäillään muun muassa rattijuopumuksesta.

Kittilän Levillä peilijäällä ollut Länsirinteentie aiheutti autoilijoille hankaluuksia perjantai-iltana, sillä useampi auto jäi liukkauden vuoksi samaan paikkaan jumiin, minkä seurauksena oli suma. Poliisin saavuttua paikalle autoilijat olivat saaneet suman purettua.

Lapin poliisi kaipaa vihjeitä liittyen Kemissä Louhitiellä torstaina 29.2. kello 17.00 autiotalon vieressä palaneeseen navettarakennukseen. Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa numeroon 0295466259 tai [email protected].

Oulun poliisi epäilee mieshenkilöä kahdesta varkaudesta. Hän anasti perjantaina elektroniikkaa Kaakkurissa sijaitsevasta elektroniikkaliikkeestä, mutta ehti poistua liikkeestä ennen kuin myyjät huomasivat varkauden. Sama mies päätyi kuitenkin poliisin huostaan myöhemmin samana iltana poliisin saatua ilmoituksen näpistyksestä Raksilan Marketeilla.

Poliisi otti lauantain vastaisena yönä kiinni erittäin päihtyneen miehen Oulun Raksilassa tämän yritettyä tunkeutua asuntoon rikkomalla ulko-oven lasin. Miestä epäillään kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta.

Itä-Suomen poliisi etsii iltapäivällä 29.2. Joensuun Karsikossa Hiiliruukinkadulla jalankulkijaan törmännyttä autoilijaa. Jalankulkija menetti hetkellisesti tajuntansa ja henkilöauto pakeni paikalta. Sivulliset auttoivat henkilön maasta ylös. Poliisi pyytää uhria auttaneita henkilöitä ilmoittautumaan poliisille numeroon 0295 415 320 tai 0295 415 455 sekä sähköpostilla [email protected]. Myös mahdollisista muista tapahtumaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan kyseisiin yhteystietoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)