Artikkelit: Ville Mäkilä

Koronarokotteita koskeva sopimus on julkaistu verkossa.
MaRa ja PAM korostavat, että tiukemmat rajoitukset vältetään noudattamalla hygienia- ja turvallisuusohjeita.
Tutkimuksen mukaan rokote antaa 86-prosenttisen suojan koronamuunnosta vastaan.
Viime vuonna työttömyysturvan suojaosaa nostettiin 300 eurosta 500 euroon.
Helposti tarttuvaa koronamuunnosta on todettu myös Suomessa.
Suurin osa uusista tartunnoista on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Professori muistuttaa, että koronarokote ei anna täydellistä suojaa virusta vastaan.
Pääministeri ei usko konkurssisuojan raukeamisen käynnistämään konkurssiaaltoon.
Selvityksessä ilmenee, että työsuhdeauton käyttö keskittyy tietyille postinumeroalueille.
Matias Mäkysen mukaan kuntien varaan rakentuva sote-järjestelmä on tullut tiensä päähän.
Eduskunnan oikeusasiamies antoi VTV:n johtajille huomautuksen laittomasta työsopimuksesta.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan kunnallisveroa ei pidä nostaa yhdessäkään kunnassa.
Pääministeri tuomitsee demokratiaan ja sen toimijoihin kohdistuvan uhkailun ja häirinnän.
Puoluejohtajan mukaan toimistoa oli töhritty hakaristein.
Keskustan varapuheenjohtajan mukaan sijoitussäästötili madaltaisi suomalaisten riskiä sijoittaa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Kimmo Kiljusen mukaan koronarokotteiden tarve on yhtäläinen koko maailmassa.
Energiateollisuuden mukaan energia-avustusten laskentakaavassa on "perustavanlaatuinen vääristymä".
Eniten rahaa työntekijöidensä joululahjoihin käytti sosiaali- ja terveysministeriö.
Videon päätyminen julkisuuteen kiinnostaa myös poliisia.
Olli Vapalahden mukaan nykyiset rajoitukset eivät riitä, jos tarttuva koronamutaatio saa jalansijaa Suomessa.
Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 4 426.
Etenkin amfetamiinin ja kokaiinin käyttö on lisääntynyt Suomessa.
Koronatartuntojen kokonaismäärässä ei näy kasvua joulupyhistä huolimatta.
Presidentin kerrotaan siirtäneen tehtäviensä hoidon varapresidentille.
Sää pilvistyy ja paikoitellen on luvassa lumisateita.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan varhainen poistuminen työelämästä ei tee tilaa nuorille.
Kokoomuksen kansanedustaja peräänkuuluttaa tiukempaa rajavalvontaa koronapandemian torjumiseksi.
Joe Bidenilla on vielä mahdollisuus nousta kansaa yhdistäväksi presidentiksi, konsulttiyrityksen toimitusjohtaja arvioi.
Iso-Britanniasta levinneestä koronamutaatiosta on tulossa hallitseva viruksen variantti, terveysviranomaiset arvioivat.
Sininauhasäätiön kehittämisjohtaja on huolissaan asunnottomien tilasta talvipakkasilla.
Jake Angeli ilmaisee olevansa ylpeä mellakkaan osallistumisesta.
Demokraateista 94 prosenttia erottaisi istuvan presidentin.
Mary Trump vaatii nopeita toimia setänsä viraltapanemiseksi.
Edustajainhuoneen demokraatit esittävät presidentin asettamista virkarikossyytteeseen.
Seppo Ruotsalaisen mukaan liikehdintä kytkeytyy osaksi laajempaa virtuaalista miljöötä.
Viimeisen kahden viikon aikana on todettu lähes 3500 uutta tartuntaa.
Hallituksen uudistuksien pelätään heikentävän terveyspalveluita.
Virkamiehen mukaan presidentti on "mennyt sekaisin" tajutessaan, mikä hänen tilanteensa on.
Mellakoitsijaa syytetään laittomista uhkauksista ja rekisteröimättömän ampuma-aseen hallussapidosta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja pitää vihjailuja puolueen äärioikeistolaisuudesta ala-arvoisina.