Artikkelit: Ville Mäkilä

Britannian ja EU:n väliset neuvottelut jatkuvat edelleen.
Lahjoitusten ansiosta tänä vuonna perheille pystyttiin jakamaan 4 000 ruokalahjakorttia suunniteltua enemmän.
Sanna Marinin mukaan vaikeaa päätöstä ei tehty kevyin mielin tai perustein.
Kokoomuksen kansanedustaja perustelee vaikeaa päätöstä terveyssyillä.
Meteorologi varoittaa autoilijoita heikosta näkyvyydestä ja teiden liukkaudesta.
Saana Siekkisen mukaan on vaikea ymmärtää, miten eläkeputken poista parantaa työllisyyttä.
Britannian ja EU:n sopimusneuvottelut osoittavat edistymisen merkkejä.
Terveysministerin mukaan uusi virus on erittäin tarttuva.
Lakiesitys mahdollistaisi hallituksen estämään käyttäjiltä pääsyn some-jättien palveluihin.
Raha tai yhteiskunnallinen asema eivät nopeuta koronarokotteen saamista.
Ennusteen mukaan joulu näyttää jäävän lumettomaksi ainoastaan etelä- ja länsirannikoilla.
Kaikkiin altistuneisiin varusmiehiin on oltu yhteydessä.
Rajoitukset tulevat voimaan ensi maanantaina.
Malmin lentokenttäyhdistyksen on luovutettava alue kaupungille ja maksettava sopimussakkona 92 000 euroa.
Alennusmyynnit saatetaan tulkita yleisötilaisuudeksi, mikä voi monilla alueilla rajoittaa asiakasmäärää.
Vesa Heikkinen on huolissaan ihmisten välinpitämättömyydestä koronasuosituksia kohtaan.
Onnettomuudessa Venäjällä ei sattunut henkilövahinkoja.
Silminnäkijöiden mukaan nuorisojoukko heitteli pulloja ja uhkaili kaupan asiakkaita.
Ilmavoimat suoritti itsenäisyyspäivänä useita ylilentoja.
Kenraali Timo Kivisen mukaan puolustusvoimat on selvinnyt koronatilanteesta kohtuullisesti.
Joonas Köntän videotervehdyksen kuvauksissa ei vältytty kommelluksilta.
Korkeapaine vahvistuu idästä vaikuttamaan maan etelä- ja keskiosan säähän.
Asiantuntijat pelkäävät koronatartuntojen karkaavan käsistä joulupyhinä.
Uusia tartuntoja on todettu yli 2000 edellistä kahta viikkoa enemmän.
Lentoliikenteen arvioidaan palautuvan aiemmalle tasolleen vasta usean vuoden päästä.
Väitteiden mukaan puolustusministeriö esti Joe Bidenin ryhmän tapaamasta tiedustelupalveluiden virkamiehiä tällä viikolla.
Valtiovarainministerin mukaan suomalaisten yritysten on oltava valmiina koronan jälkeiseen talousbuumiin.
Vierailuja on rajoitettu ja yhteisiä joulujuhlia on peruttu.
Tuula Väätäinen muistuttaa, että koronasuosituksista ja -rajoituksista tulee huolehtia jatkossakin.
Laskelmien mukaan opposition edustaja on päässyt keskustelemaan ministerin kanssa vain noin joka neljäs tai viides kerta.
Jari Lepän mukaan Lukella ei ole mahdollisuutta vääristellä susikannan kokoa koskevia arvioita.
Kaksi kolmesta yrityksestä ei tänä vuonna järjestä henkilöstön yhteisiä pikkujouluja.
Koronatartuntojen jäljitys on tällä viikolla pahasti ruuhkautunut Helsingissä.
Jan Vapaavuori peräänkuuluttaa kaikkien vastuuta koronapandemian torjumisessa.
Mia Laiho on huolissaan pienten paikkakuntien terveyspalveluiden tulevaisuudesta.
Alus hinattiin Maarianhaminan satamaan viime yönä.
Pääministerin mukaan Suomi ei anna "piiruakaan periksi" Unkarin ja Puolan uhkauksien edessä.
Tautikeskus arvioi yli puolen koronainfektioista tulevan ihmisiltä, joilla ei ole lainkaan oireita.
Ihmisiä ei ole välittömässä hengenvaarassa.