Artikkelit: Kasperi Summanen

Opetus- ja kulttuuriministeri on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta, jolla jokaiselle lapselle ja nuorelle turvattaisiin mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.
Ekonomistien mukaan SDP:n varjobudjettiin on pujahtanut huomattava veroprosenttivirhe.
Vaihtoautojen myynti laski lokakuussa 4,5 prosentilla syyskuuhun verrattuna.
Venäjän valtion median mukaan venäläisten tonttikaupat pelottavat suomalaisia.
Vasemmistoliitto ehdottaa osana vaihtoehtobudjettiaan, että eduskunta kohdentaa vuoden 2017 talousarviossaan 10 miljoonaa euroa avoimen yrittäjäalustan rakentamiseen.
New York Times kävi Helsingissä testaamassa kuljettajatonta linja-autoa.
Sosiaalidemokraatit ja IRL jättävät Viron reformipuolueen johtaman hallituksen.
Helsingin kaupungin vuoden 2017 talousarviossa näkyvät panostukset opetukseen ja varhaiskasvatukseen.
Alpo Rusi kysyy Iltalehdessä, onko Naton kannattaminen ääriajattelua.
SAK:n hallitus on vahvistanut järjestön uuden organisaation yt-neuvottelujen päätteeksi.
ISIS-jihadistijärjestön johtajan uskotaan paenneen Irakin Mosulista.
Venäjän presidentti on nimittänyt entisiä turvallisuuspalvelujen miehiä tärkeisiin valtion virkoihin.
Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla nostetaan esiin Suomen vahvuuksia.
SAK:n puheenjohtajan mukaan Suomesta on tehtävä luottamusyhteiskunta.
Montenegron viranomaisten mukaan Venäjältä tulleet henkilöt yrittivät järjestää maan pääministerin hengiltä.
Rob Wainwrightin mukaan ISIS:n tappiot Lähi-idässä voivat pahentaa terroristien virtaa Eurooppaan.
Viron ja Suomen pääministerit keskustelivat tunnelista Tallinnaan.
Kanadan asevoimat tutkii maan pohjoisosassa havaittuja erikoisia ääniä.
Pohjoismaissa huolitaan amerikkalaislehden mukaan Venäjän aggressiivisesta toiminnasta.
Maahanmuuttoviraston mukaan ihmiset katoavat turvapaikkaprosessin eri vaiheissa.
Seitsemän keskeistä sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevää seikkaa ehkäisevät samalla myös syöpää ja monia muita kroonisia sairauksia.
Venäläisen oppositiovaikuttajan mukaan Gennadi Timtsenko on saanut suhteillaan palatsin Moskovasta.
Itä-Ukrainan separatistien johto on pitänyt tiiviisti yhteyttä Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallintoon.
Latvian ja Britannian medioiden versiot sotaharjoitusten aikana sattuneesta välikohtauksesta ovat erilaiset.
Markku Jäntin mukaan Suomessa ei ole nähtävissä tuloerojen kasvua kansainvälisillä eriarvoisuuden mittareilla mitattuna.
Tyyne Hinkkala ei mielellään muistele sotavuosia, kertoo Sotaveteraani-lehti.
Kokoomuksen kansanedustaja sanoo, ettei halua puhua eduskunnassa vain siksi, että pitää puhua.
Univajeelle altistuminen voi lisätä syömistä.
Montenegron vallankaappausyrityksen taustalla olevista tapahtumista on asiantuntijan mukaan vaikea saada selvää.
Irakin armeija on tunkeutunut Mosulin kaupunkiin ensi kertaa yli kahteen vuoteen.
Hallitus aikoo lopettaa kivihiilen käytön Suomessa kokonaan vuoteen 2030 mennessä.
Psykologian professorin mukaan vanhojen roolimallien rikkominen on tytöille helpompaa kuin pojille.
Kananmunien syönti voi tutkimuksen mukaan pienentää aivoverenkiertohäiriöiden riskiä.
Aistien heikkeneminen yhteydessä dementiariskiin
Venäläispäättäjät arvostelevat kovin sanoin Ukrainan sotilastiedustelun uutta tunnusta.
Nato ja Venäjä harjoittelevat samanaikaisesti Balkanin naapurivaltioissa.
MI5:n johtajan mukaan islamistinen terrorismi on pitkäaikainen haaste.
Suomen kovatuloisimmat kantavat suuren verotaakan.
Suomen kovatuloisimpien listan kärjessä on tuttuja nimiä.