Artikkelit: Juha-Pekka Tikka

Värikynät esiin ja takaisin värittämään.
Kysely mittasi keskustan palaavan vuoden 2007 yhdeksään kansanedustajaan Oulun vaalipiirissä.
Värikynät esiin ja takaisin värittämään.
Värikynät esiin ja takaisin värittämään.
Alueellisten gallupien perusteella keskusta ei välttämättä olisi nousemassa edes vuoden 2007 kannatusluvuilleen.
Aito avioliitto -kansalaisaloite pyrkii kumoamaan sukupuolineutraalin avioliittolain.
Venäjän puolustusministerin mukaan he katsovat maan tiedotusvälineiden olevan osa asevoimia.
Turmakoneen äänitteistä julkaistu käsikirjoitus kertoo kaiken tapahtuneen varsin nopeasti.
Eduskuntaan pyrkivä Abdirahim Hussein syyttää Israelia järjestelmällisestä joukkomurhasta.
Varapääministeri purkautui Facebookissa Isänmaan puolesta -tv-sarjan venäläisversiosta.
Yleisradion vaalikoneen videoissa on enemmän ja vähemmän tsekattuja poliitikkoja.
Vankeinhoitolaitos ei hoida enää vankeja ja vankiloita, vaan Rikosseuraamuslaitos hoitaa rikos- ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaita.
Elinkeinoministerin mukaan havainnot korostavat yritystukien vastuiden rajaamista laajentamisen sijaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja uskoo gallupien heilahtavan vielä isosti.
Uskomus hallituksen äänestämisestä loppumetreillä omia esityksiään vastaan ei Ben Zyskowiczin mukaan pidäkään paikkaansa.
Alexander Stubb julkisti kohteet, joista kokoomus lähtisi hakemaan kuuden miljardin euron sopeutuksia.
Moskovalainen propagandasäätiö on tukenut taloudellisesti Itä-Suomen koulua, joka edistää venäjän kielen osaamista.
Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti määräyksen noin 150 000 miehen asevelvollisuudesta.
Vaalinalusarvoituskuvan viisi nuorta naista kohtasivat tiistaina paneelikeskustelun yhteydessä.
Kuluvan vaalikauden talouslupaukset ja -virheet on professori Matti Virénin mukaan jo autuaasti unohdettu.
Sinivalkoisen rintaman Olavi Mäenpää tekee vaalityötä kokoomuksen ministerin hyväksi.
The Aviationistin mukaan "viimeisin Naton ja Venäjän koneiden kohtaaminen Itämerellä oli erilainen".
Entinen valtiovarainministeri esitteli tarkemmat valtiontalouden säästölaskelmansa otsikolla "keinoja kohti tasapainoa".
Rovaniemeläisen luokanopettaja Sara Tuiskun eduskuntavaalihaastattelu on toistaiseksi Nykypäivän katsotuin.
Sdp:ssa ei pidetä ehdotuksista lakkauttaa ympäristöministeriö.
Ruotsin Försvarsmakten tiedotti nopeasti tuoreesta lentovälikohtauksesta.
Perussuomalaiset on alkanut esittää eduskuntavaalien tv-mainostaan.
USA:n, Ruotsin ja Suomen ilmasotaharjoitus alkoi Selkämerellä.
Puoluesihteeri Timo Laanisen mielestä politiikassa on otettu jälleen käyttöön vanhat kunnon pelottelukonstit.
Kansanedustaja ihmettelee keskustan väläyttämää väliaikaista polttoaineveroa.
YK:n tasa-arvojärjestön kampanja ajaa erikoisen tabun murtamista.
Lasten lyhyetkin koulukyydit ovat tulleet tavaksi. Asiaa ihmettelevästä kirjoituksesta tuli nettihitti.
Itsenäisyyspuolue IPU:n edustaja oli puhujana kansainvälisessä äärioikeistofoorumissa.
Sputnik-sivusto uutisoi Suomen valtiovarain- ja ulkoministerien kannaltaan myönteistä sanomaa.
Tunisian sisäministeriö julkaisi videon museoon kävelleistä terroristeista.
Uusimaa-lehti kertoo keskustan puheenjohtajan väläyttäneen ylimääräistä väliaikaista "pientä tieveroa".
Eduskunnan valiokuntien viimeisimpien poissaolotilastojen kärjessä on myös uudelle kaudelle yrittäviä kansanedustajia.
Puolustusvoimain entisen komentajan mukaan Suomi kiersi 1990-luvulla Nato-jäsenyyden väärän viiteryhmän vuoksi.
Irakilaistaustainen 25-vuotias Sagr Hamdan tietää kokemustensa perusteella, että terrorijärjestö ISIS toimii Suomessa ja tilanne on oletettua pahempi.
Suomalaiskristityt ovat viettäneet venäjää puhuvien juutalaisten Israeliin auttamisen 25-vuotisjuhlia.