Artikkelit: Juha-Pekka Tikka

Esitutkinnassa on kuultu jo yli kymmentä todistajaa.
Tsekin ja Slovakian 14 europarlamentaarikkoa sanoo komission reaktiota Kuuban johtajaa kohtaan shokeeraavaksi.
Terroristi kuvaili ihmisen mestaamista CIA:lle luonnollisena ja helppona toimituksena.
Perintöverojen maksuun liittyvää ongelmaa ei professorin mukaan vieläkään tunnusteta.
Tasavallan presidentillä on ylivoimainen kannatus muihin mahdollisiin ehdokkaisiin verrattuna.
Entisen varapresidentin mielestä tuleva presidentti voi luottaa nykyaikaisen teknologian mahdollisuuksiin kuten Twitteriin.
Ei voi kertoa, mistä on kyse; tämä videomainos todella pitää nähdä ensin.
Uutuuskirja selvittää vielä kerran maailman merkittävimmän terroristin kiinnijäämisen alkamisen.
Keskustan kansanedustajan mielestä Yleisradion sisäisten asioiden ruotiminen meni liian pitkälle.
Jihadistit antavat kristityille neljä vaihtoehtoa: poistukaa, kääntykää islamiin, maksakaa uskonnollinen vero tai kuolkaa.
Vuoden 2001 terrori-iskujen taustalla ollut al-Qaidan salaliitto alkoi selvitä erikoisella tavalla.
Pk-yrittäjät ovat harmissaan jäämisestään itsenäisyyden juhlavuoden ulkopuolelle.
Ex-mepin mukaan Kuubassa toimi Fidel Castroakin pahempi psykopaatti.
USA:n presidentiksi valitun mukaan "tästä lähtien on Amerikka ensin - okei?".
Kansanedustajan mukaan peruskoulu on tasapäistynyt, mutta samaan aikaan myös osaamistaso on laskenut.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan mielestä median pitää osata myös lopettaa.
Khalid Sheikh Mohammedin mukaan he eivät olleet varautuneet lainkaan Afganistanin miehitykseen.
Kansanedustajan mielestä pääministeri vain puolusti omaa oikeuttaan tulla kuulluksi.
James Mattis on eläkkeellä oleva ja viimeksi Lähi-idässä toiminut kenraali.
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin torstai-iltana metsälahjavähennystä koskevaa lainsäädäntöä.
Paikallislehden toimitusjohtajan mukaan Sdp:n kansanedustaja on uhkaillut yritystä monin eri tavoin.
Pääministerin mukaan Yleisradio ei tarvitse pääministerin luottamusta.
Puolustusministeri Jussi Niinistö ei pidä kyselytuloksen suunnasta.
Niin sanotulla lentotukialuksella tapahtuneen hävittäjän tuho ei välttämättä johtunut siitä mitä kerrottiin.
Viranomaiset pitävät San Bernardinon terrori-iskun laukaisseena syynä työpaikan joulujuhlia.
Taidemuseohanketta kannatti öisessä äänestyksessä 53 ja vastusti 32 valtuutettua.
Kansanedustajan mukaan VR ei näytä haluavan tai pystyvän vastaamaan sille annettuun erityistehtävään.
Sosialidemokraattien puoluekokousaloitteen mielestä ilmapallot eivät tue kestävää kehitystä.
Sdp:n puoluehallitus "yhtyy aloitteen henkeen", mutta ei kannata erillisen lihaveron käyttöönottoa.
Perussuomalaisten kansanedustajan mukaan on onni, että saksalaiset ja kiinalaiset eivät kuuntele suomalaista oppositiota.
Timo Laanisen mukaan jokainen ajautuu vuorollaan jossain vaiheessa välirikkoon.
Pääministeri piti tiedotustilaisuuden Yle-kohusta.
Kansanedustaja jätti kirjallisen kysymyksen sähkö- ja automaattivaihteisilla autoilla suoritettavasta ajokokeesta.
Tamperelaisen lähes valmiin kerrostalon työmaalla havaittiin ongelmia.
Vaasan keskussairaalaa lobannut mainos johtaa Suomen Punaisen Ristin puuttumiseen asiaan.
Auringon aktiivisuus on ollut alimmillaan vuoden 2011 jälkeen.
Horst Wenzel, 27, opettaa Dortmundissa siirtolaisille naisten oikeaa lähestymistä ja rajoja.
Eduskunnan keskusteluun polttoaineverosta tuli mukaan puiden halailu.
Yhdysvalloissa ei pidetty Suomen kehitystä myönteisenä 1980-luvulle tultaessa.