Artikkelit: Heikki Jantunen

Ympäristöverojen määrä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla, kertoo Tilastokeskus.
Työmarkkinoille tulevat ihmiset päätyvät Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan useimmiten myyjiksi.
Kaivosyhtiö Talvivaaran operatiivinen tytäryhtiö Talvivaara Sotkamo ei saanut lyhytaikaista rahoitusta ja hakeutuu konkurssiin.
Sosiaalinen media eli some on päivän sana. Jo puolet suomalaisista on mukana internetin yhteisöpalveluissa.
Kansanedustaja Jukka Kärnä (sdp.) kiittelee Demarissa puolueen puheenjohtajaa Anttin Rinnettä hyvästä työstä.
Viime vuonna rokotteet loppuivat yksityismarkkinoilta samaan aikaan, kun ilmaisrokotteita jouduttiin hävittämään, kertoo Turun Sanomat.
Paljon antibioottikuureja alle kaksivuotiaana syöneet näyttäisivät lihovan muita lapsia herkemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan omega-6-rasvahappoihin kuuluvalla linolihapolla voi olla samanlainen vaikutus kuin omega-3-rasvahapoilla.
Itella-konsernin liikevaihto heikkeni kolmannella vuosineljänneksellä ja liiketappio syveni.
Peliyhtiö Supercellin 1,1 miljardin euron jättikaupalla oli viime vuonna melkoinen vaikutus pääomatulojen verotukseen.
Suomen valtion ostaa energiayhtiö Fortumin ja saksalaisen E.ON:n omistusosuudet maa- ja biokaasuyhtiö Gasumissa.
Ultraäänitutkimus on uusi ja nopeasti kasvava tieteenala, jonka sovelluksilla on ympäristöteknologiassa paljon mahdollisuuksia, kerrotaan Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.
Kuntapäättäjillä on tuoreen kyselyn mukaan ruusuisempi käsitys oman kuntansa elinvoimasta, päätöksenteosta ja palveluista kuin kuntalaisilla tai yrityksillä.
Lokakuussa kirkosta erosi eroakirkosta.fi-palvelun kautta lähes 10 000 ihmistä.
Verotiedot julkistetaan tänään. Verotettava tulo ei kuitenkaan ole sama kuin veronalainen tulo, muistutetaan Veronmaksajain keskusliitosta.
Työttömyysturvalakiin vuodenvaihteessa tulevat muutokset ovat saaneet kunnat erikoisiin kokeiluihin, kertoo Turun Sanomat.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia ei tuoreen tutkimuksen mukaan kannata lääkitä pelkillä masennuslääkkeillä.
Maailmanlaajuinen kamppailu tuberkuloosia vastaan on onnistunut vähentämään tuberkuloosista johtuvia kuolemia, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Lentoyhtiö Finnarin liikevaihto ja liikevoitto laskivat edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Kannattavuuden parantamiseksi pitää yhtiön mukaan nostaa yksikkötuottoja ja ylläpitää tiukkaa kustannuskuria.
Eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi on antanut alustavat havaintonsa syyskuussa Suomeen tekemästään tarkastusmatkasta, kerrotaan oikeusministeriöstä.
Suomen tavaraviennin arvo laski elokuussa Tullin mukaan 6 prosenttia vuoden takaisesta alle 4,2 miljardiin euroon.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy vaatii, että seuraava hallitus sitoutuu samapalkkaisuusohjelman jatkamiseen.
Noin puolet sukupuolten palkkaerosta johtuu SuPerin mukaan siitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä.
Oppimistulosten erot kehittyvät tuoreen väitöstutkimuksen mukaan jo alaluokkien aikana.
Vankilavirkailijoiden liiton VVL:n mukaan Rikosseuraamuslaitoksen avolaitoksia koskeva suunnitelma on erityisen riskialtis suljettujen vankipaikkojen osalta.
Sukupuoli ja ikä vaikuttavat säästämiseen ja oman talouden suunnitteluun, käy ilmi Säästöpankkiryhmän tuoreesta kyselystä.
Teollisuuden energiankulutus oli viime vuonna samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, kertoo Tilastokeskus.
Suurten yritysten liikevaihto kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuussa 2,6 prosenttia vuodentakaisesta.
Suomessa pienten ja keskisuurten yritysten vientikauppojen rahoitus on Finnveran mukaan entistä vaikeampaa.
Työvoiman vähentäminen Suomessa on osa Microsoftin 3 000 työntekijän irtisanomisesta maailmanlaajuisesti.
Olvi-konsernin heinä-syyskuun liikevaihto ja liikevoitto paranivat vuodentakaisesta. Kasvua ei kuitenkaan tapahtunut Suomessa, vaan Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Virossa.
Heikon tuloksen ja liikevaihdon heinä-syyskuussa tehnyt kaivosteknologiayhtiö Outotec jatkaa toimenpiteitä kustannusrakenteensa parantamiseksi.
Tutkimus- ja kehittämistoimintaan panostetaan Suomessa yhä vähemmän. Tänä vuonna leikkausvauhti kiihtyy kaksinkertaiseksi.
Ravintolamarkkina Suomessa kasvaa koko ajan, arvioi Suomen ensimmäisen ravintola-alan pörssiyhtiön Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.
Ympäristö, sää ja niiden muutokset voivat vaikuttaa monilla tavoilla ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen, arvioidaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Suomalaisten taloudellinen lukutaito on tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla, mutta osaaminen on jakautunut epätasaisesti.
Suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron mukaan Meksikon kansallisen öljy-yhtiö Pemexin investoinnit tarjoaisivat suomalaisille meriteollisuusyrityksille paljon uutta kauppaa.
Kuitupuun hintakehitys ja metsäteollisuuden harjoittama kuitupuun ja metsäenergian reviirien varjelu askarruttavat MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan mukaan metsänomistajia
Vain viidennes itsensä työllistäjistä on ryhtynyt Tilastokeskuksen mukaan yrittäjäksi olosuhteiden pakosta.
Tappiollisen tuloksen ja laskevan myynnin kurimukseen heinä-syyskuussa vajonnut Stockmann on saanut uuden toimitusjohtajan ja konsernin uudelleenjärjestelyt ovat alkamassa.