Ultraäänitutkimus on uusi ja nopeasti kasvava tieteenala, jonka sovelluksilla on ympäristöteknologiassa paljon mahdollisuuksia, kerrotaan Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.
Kuntapäättäjillä on tuoreen kyselyn mukaan ruusuisempi käsitys oman kuntansa elinvoimasta, päätöksenteosta ja palveluista kuin kuntalaisilla tai yrityksillä.
Lentoyhtiö Finnarin liikevaihto ja liikevoitto laskivat edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Kannattavuuden parantamiseksi pitää yhtiön mukaan nostaa yksikkötuottoja ja ylläpitää tiukkaa kustannuskuria.
Eurooppalainen komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi on antanut alustavat havaintonsa syyskuussa Suomeen tekemästään tarkastusmatkasta, kerrotaan oikeusministeriöstä.
Vankilavirkailijoiden liiton VVL:n mukaan Rikosseuraamuslaitoksen avolaitoksia koskeva suunnitelma on erityisen riskialtis suljettujen vankipaikkojen osalta.
Olvi-konsernin heinä-syyskuun liikevaihto ja liikevoitto paranivat vuodentakaisesta. Kasvua ei kuitenkaan tapahtunut Suomessa, vaan Valko-Venäjällä, Liettuassa ja Virossa.
Suomalaisten taloudellinen lukutaito on tuoreen tutkimuksen mukaan kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla, mutta osaaminen on jakautunut epätasaisesti.
Suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävän Finpron mukaan Meksikon kansallisen öljy-yhtiö Pemexin investoinnit tarjoaisivat suomalaisille meriteollisuusyrityksille paljon uutta kauppaa.
Kuitupuun hintakehitys ja metsäteollisuuden harjoittama kuitupuun ja metsäenergian reviirien varjelu askarruttavat MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan mukaan metsänomistajia
Tappiollisen tuloksen ja laskevan myynnin kurimukseen heinä-syyskuussa vajonnut Stockmann on saanut uuden toimitusjohtajan ja konsernin uudelleenjärjestelyt ovat alkamassa.