Sijoitusvarallisuudessa ja miljonäärien lukumäärässä Yhdysvallat jäi tuoreen raportin mukaan viime vuonna kakkoseksi nopeasti kasvavalle Aasien ja Tyynenmeren alueelle.
Vähittäiskauppa vetää, rakentaminen vilkastuu ja kuorma-autot kulkevat, mutta synkkänä varjona Suomen talouden ylle kohoaa Britannian EU-kansanäänestys.
Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry on erityisen tyytyväinen, että tupakointikielto autossa lasten läsnä ollessa saatiin mukaan tupakkalain kokonaisuudistukseen, mutta parannettavaakin vielä olisi.
Tuoreen kanadalaistutkimuksen perusteella suuri osa erittäin pienikokoisina syntyneistä keskosista elää aikuisena täysipainoista elämää, mutta osalla on ongelmia.
Metsäteollisuus ry:n puheenjohtajan Jussi Pesosen mukaan lähtö Elinkeinoelämän keskusliitosta johtuu halusta yksinkertaistaa ja kohdentaa oman alan edunvalvontaa.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Finavia ja yhtiön hallitus ovat toimineet johdonmukaisesti yhtiön johdannaistappioiden selvittämisessä, mutta liikenne- ja viestintäministeriö on puuttunut hallituksen toimintaan epäasianmukaisella tavalla.
Alkoholia kohtuullisesti käyttävien tiedetään säästyvän joiltain sydänoireilta muita todennäköisemmin, mutta samalla he altistuvat toisille oireille, kertoo uutispalvelu Duodecim.