Akavan mukaan työnantajamaksujen siirto työntekijöiden maksettaviksi suoraan tai arvonlisäveron korotuksin kiristäisi palkansaajien verotusta entisestään.
Uusi virus on saapunut Yhdysvaltain alueelle Brasiliasta. Viruksen epäillään aiheuttavan vauvoille normaalista poikkeavan pienen pään sekä alikehittyneet aivot.
Liikenneviraston hankesuunnitteluosaston apulaisjohtaja Siru Kosken mukaan junien pidempi matka-aika johtuu pääosin rataverkon ominaisuuksista sekä puutteista.
SDP:n puheenjohtajan mielestä isoimmat esteet työmarkkinasovun aikaansaamisessa ovat hallituksen valmistelemat pakkolait ja 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset.
Eteisvärinä-rytmihäiriö saattaa kehittyä helpommin iäkkäille potilaille, jotka sairastavat sentraalista eli niin sanottua keskushermostoperäistä uniapneaa.
Liikunta ja muut sairastumisriskiä vähentävät terveelliset elämäntavat ovat ennenaikaisena syntyville erityisen tärkeitä, kertoo Uutistoimisto Duodecim.
Pitkäaikaisesti liikenteen päästöille altistuvien lasten keuhkojen toiminta havaittiin heikommaksi kuin lasten, jotka olivat altistuneet vähemmän, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
D-vitamiinin puutos heikentää lihaksia ja toimintakykyä ja tämän vuoksi vitamiinilisien on ajateltu vähentävän vanhusten kaatuilua, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Yövuoron jälkeen yli kolmannes kuskeista joutui tekemään hätäjarrutuksia ja melkein puolet keskeytti testin, koska eivät hallinneet ajoneuvoa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Sisäministeriön mukaan Suomi saattaa sulkea tänä vuonna kymmeniä vastaanottokeskuksia, jos turvapaikanhakijoiden määrä ei käänny uudelleen merkittävään kasvuun, kertoo Helsingin Sanomat.