Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan Donald Trumpin valinnan myötä on mahdollista, että pohjoismainen ulottuvuus vahvistuu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Pohjoiskorealainen loikkari näkee uudet ydinaseneuvottelut turhina, koska niihin liittyy suuria poliittisia riskejä Yhdysvaltain ja Etelä-Korean kannalta.
Puolustusvaliokunnan jäsenten mukaan Suomi ja Ruotsi voisivat syventää puolustusyhteistyötään ilma- ja merivalvonnassa, puolustusteollisuudessa ja yhteisten joukkojen perustamisessa.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin mukaan EU:n kohtaamat ulkoiset uhkat liittyvät uuteen geopoliittiseen tilanteeseen maailmassa ja Euroopassa.