Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän välien viilentymisen taustalla on Syyria-kiistan lisäksi myös globaaleja, rakenteellisia syitä.
Tampereen yliopiston professorin mielestä Pohjoismaissa on viime vuosina alettu ymmärtämään, että yhdessä toimien mailla on kokoonsa nähden enemmän sananvaltaa.
Tampereen yliopiston professorin mukaan Venäjä saattaa hyväksyä rajattuja toimia Syyriaa vastaan, jos YK:n asetarkastajien raportti osoittaa Syyrian hallituksen syyllistyneen kaasuhyökkäykseen.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) torjuu julkisuudessa esitetyn ajatuksen, että maan hallitus aikoo jakamalla kotihoidontuen molempien vanhempien kesken lakkauttaa tuen kokonaan.
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja demareiden kansleriehdokas Peer Steinbrück ottivat yhteen sunnuntai-iltana järjestetyssä televisioidussa vaaliväittelyssä. Mullistavia avauksia tai irtiottoja ei nähty.
Maanpuolustuskorkeakoulun kapteenin Olli Teirilän mukaan Yhdysvaltain omat sotilasiskut Syyriaan eivät ole poissuljettuja, vaikka niiden todennäköisyys on laskenut.
Säästöpankin markkinastrategin Miska Kuhalammen mielestä hallituksen pitäisi ryhtyä selkeisiin toimiin pk-yritysten synnyttämiseksi ja kasvattamiseksi.
Saudi-Arabia haluaa tukea Egyptiä taloudellisesti, koska useat länsimaat ovat keskeyttäneet tukensa johtuen Egyptin hallituksen brutaaleista toimista muslimiveljeskuntaa vastaan.
Saksa on netonnut eurokriisistä 40,9 miljardia euroa pienentyneiden korkomenojen ansiosta. Saksan velkakirjojen voimakas kysyntä on ajanut korot alas, minkä seurauksena maa saa halpaa lainaa.
Saksan demareiden puheenjohtaja ja kansleriehdokas väläyttivät kesken vaalikampanjan veronkevennyksiä. Demareiden vasemmistosiipi vaatii vaaliohjelmassa mainituista veronkorotuksista kiinnipitämistä.
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan kukaan ei pyri Saksan parlamenttivaaleissa suuren koalition muodostamiseen, mutta sitä vaihtoehtoa ei pidä sulkea pois.
Perussuomalaisten kansanedustajan, Helsingin kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon mielestä Suomen ja Etelä-Afrikan entisen apartheid-hallinnon kielipolitiikat ovat samanlaiset.
Brasilian urheiluministeri Aldo Rebelo pelkää, että jalkapallostadionit maassa vuonna 2014 järjestettäviä jalkapallon MM-kisoja varten eivät valmistu ajoissa.
Maahanmuuttajataustaiset, vammaiset ja homoseksuaalit kärsivät usein syrjinnästä saksalaisissa kouluissa, yliopistoissa ja työpaikoilla, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
Kainuun yrittäjien puheenjohtajan Timo Leppäsen mukaan pk-yrittäjien edellytykset työllistää ja investoida paranisivat, jos osinkoa verotettaisiin ainoastaan yhden kerran.
Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi julkisti vihaisen videon sen jälkeen, kun Italian korkein oikeus piti hänen saamansa vankilatuomion veropetoksesta voimassa.
Entisen pääministerin, nykyisen Perheyritysten liiton toimitusjohtajan Matti Vanhasen mukaan valtion ja kuntien pitäisi sopia ohjelmasta, joka vähentäisi merkittävästi kuntien työntekijämäärää, uutisoi Helsingin Sanomat.
Teknologiateollisuuden mukaan työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi tarvitaan suomalaisen kustannuskehityksen pysäyttämistä ja rohkeita uudistuksia yrityksissä.
Keskustan nuorisojärjestön puheenjohtajan mielestä Euroopan pitäisi parantaa kilpailukykyään globaalissa taloudessa, jotta EU:n nuorisotyöttömyys pienenisi.
KD Nuorten puheenjohtajan mielestä yritysten perustamiseen ja kehittymiseen johtavan ympäristön luominen on tärkein nuorisotyöttömyyttä vähentävä toimi EU:ssa.
Vihreiden kansanedustajan Pekka Haaviston ja strategian laitoksen tutkijan Alan Salehzadehin mukaan Suomi voisi aktivoitua Lähi-idän rauhattomuuksien taltuttamisessa.