Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila kuuluttaa kansallisten kyberstrategioiden laatimisen ja mediaväkivallalta suojautumisen perään. Nämä tulisi sisällyttää sisäisen turvallisuuden strategiaan.
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry vannoi maansa antavan Irakille voimakasta ja jatkuvaa tukea tavattuaan Irakin avainpoliitikkoja Bagdadissa maanantaina.
Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluehallitus ja ruotsalainen eduskuntaryhmä ovat tänään yksimielisesti päättäneet olla mukana pääministeri Alexander Stubbin hallituksessa.
Puolalaislehti kertoi sunnuntaina saaneensa käsiinsä nauhoitteen, jossa ulkoministeri Radek Sikorski kuvailee maan vahvaa liittoa Yhdysvaltain kanssa haitalliseksi.
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatovin mukaan tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa.
Alexander Stubbin hallituksen ohjelma antaa lisää eväitä Helsingin metropolialueen kehittämiseen, arvioi Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.
Ukrainan hallituksen joukot ja Venäjä-mieliset separatistit ovat käyneet rajuja taisteluita Itä-Ukrainassa torstaina. Die Weltin mukaan Euroopassa uhkaa syttyä ensimmäinen panssaritaistelu sitten toisen maailmansodan.
Hallitusneuvottelut alkoivat maanantaina sen jälkeen, kun eduskuntaryhmien enemmistö kutsui kokoomuksen tuoreen puheenjohtajan Alexander Stubbin hallitusneuvottelijaksi.
Irakin sotilastiedustelu sai vihiä sunnilaisjihadistien ISIS-järjestön suunnitelmista iskeä läntiseen ja pohjoiseen Irakiin vain kaksi päivää ennen hyökkäysten alkua.
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokas Jan Vapaavuoren kampanjapäällikkö oli haikein mielin Vapaavuoren pudottua ensimmäisen äänestyskierroksen vaalissa kokoomuksen puoluekokouksessa.
Maa- ja metsätalousministeriö on tänään vaihtanut Latvialta Suomelle viiden tuhannen lohen kalastuskiintiön Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden alueelle.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman mukaan hänen hallituksensa tarkastelee kaikkia vaihtoehtoja Irakin hallituksen auttamiseksi taistelussa sunnikapinallisia vastaan.
Kokoomuksen kansanedustaja Raija Vahasalon mielestä ulkoministeri Erkki Tuomioja välttelee käynnissä olevaa keskustelua Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.