Artikkelit: Arno Rydman

Euroopan komissio on hyväksynyt uuden yhteistyöohjelman, jolla pyritään vastaamaan yhteisiin haasteisiin Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa.
Demarinuorten mielestä pienyrittäjien toimintamahdollisuuksien ja yritystoiminnan helpottamiseksi on ryhdyttävä pikaisiin toimiin.
Valtiovarainministeri Antti Rinne haluaa yksinkertaistaa verotusta ja laajentaa veropohjaa.
Venäjän talouden viimeaikainen syöksy on tutkijan mukaan vähentänyt EU:n jäsenmaiden halukkuutta kiristää Venäjän-vastaisia pakotteita.
Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistö ei pidä ongelmallisena, että Keva myöntää työntekijöilleen henkilöstölainoja.
Hoitotakuussa kiireettömille hoidoille ja tutkimuksille säädettiin määräajat, joissa potilaan pitää ne saada, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Britit selvittivät tutkimuksessaan viiden tunnetun riskitekijän vaikutuksia lapsen todennäköisyyteen olla ylipainoinen 4–6-vuotiaana.
Kiina on ollut huolissaan IS-järjestön noususta Lähi-idässä. Kiinan hallitus pelkää, että IS-jihadistien toiminta vaikuttaa myös Xinjiangin maakunnan oloihin.
Köyhimpien maiden saama osuus kehitysavun kokonaismäärästä on laskenut viime vuosina.
Venäjän mahdollinen pääomaliikkeiden rajoittaminen ei asiantuntijan mukaan vakauttaisi Venäjän finanssikriisiä.
Kielto käyttää huumekoiria yleisillä paikoilla on peräisin apulaisoikeusasiamiehen viimevuotisesta kiellosta.
Itsensä nuoreksi kokevien ihmisten elämänasenne saattaa olla muita positiivisempi, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.
Venäjä on ajautunut vakavan valuuttakriisin partaalle. Länsimaiden määräämillä talouspakotteilla on tässä vain pieni rooli
Euroopan kansanpuolueen ryhmän (EPP) varapuheenjohtajan mukaan Ukrainassa taistellaan eurooppalaisten arvojen puolesta.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan ”Helsingin Sanomat yrittää löydä kiilaa keskustan sisälle”.
Venäjä pyrkii hidastamaan inflaation vauhdittamista ohjauskoron nostamisella.
Keskusta ja Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolue hahmottelivat syksyllä 2009 oman sopimuksen.
Tutkimuksen mukaan perinnölliset kolesteroliongelmat lisäävät sydän- ja verisuonitaudeista johtuvia kuolemia, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Kalan ja kalaöljyjen ajatellaan ehkäisevän keuhkoahtaumataudin kehittymistä, mutta todennäköisesti yhteys selittyy kalaa paljon nauttivien muutenkin terveellisellä ruokavaliolla.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan Paavo Väyrynen ei kuulu puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen työryhmään.
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin tavoitteena on saada julkisen sektorin syömävelanotto kuriin ja investoida tulevaan kasvuun.
Keskustan mukaan budjetin 1,2 prosentin bruttokansantuotteen ennuste ei tule toteutumaan, koska kasvun edellytykset puuttuvat.
Kokoomusnuoret vaatii hallitukselta määrätietoisempia toimenpiteitä, jotta koko Suomi saadaan vauhtiin.
Hieman suurempi osa suomalaisista kannattaa paikallisen sopimisen lisäämistä sen sijaan, että työehdoista sopisivat työnantajajärjestöt ja ammattiliitot keskenään, selviää tuoreesta kyselystä.
Perussuomalaisten Nuorten mukaan ulkomaalaisten karkottamisen ehtojen selkeä määrittely on tavallisten maahanmuuttajien etu.
Lukuisat kansanedustajat ovat ilmoittaneet, etteivät asetu enää ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä.
Liikennesääntöjen noudattamisessa on enimmäkseen kyse asenteesta osaamisen sijaan.
Lihavuus ja ylipaino lisäävät huomattavasti riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Elintavat ja elinolot vaikuttavat siihen, että varakkaat suomalaiset selviävät sydänkohtauksesta köyhiä todennäköisemmin ja paremmin, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Osallistuminen hyväntekeväisyyskeräyksiin on kasvanut, arvioi Pelastakaa lapset ry.
Perussuomalaisten kansanedustajan mukaan Suomen EU-jäsenmaksun osuus ei ole kohtuullinen.
Keskustan mukaan yleishyödyllistä asumista koskeva lainsäädäntö on kääntynyt itseään vastaan.
Liettuan presidentti teki lokakuussa lakialoitteen, jonka mukaan venäjänkielisiä televisiolähetyksiä pitäisi vähentää.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallinto ei ole vielä hyväksynyt Ukrainan hallinnon pyyntöä aseavusta.
Indonesialaiset ja kiinalaiset diplomaatit selvittävät selkkausta, jonka seurauksena Indonesia harkitsee upottavansa aluevesillään laittomasti kalastaneet kiinalaisalukset.
Yhdysvaltain laivaston mukaan sen uusi laserase toimii, ja sitä ollaan valmiita käyttämään tarpeen vaatiessa.
Suomen Yrittäjien puheenjohtajan mukaan koeajan pidentämisellä ja määräaikaisuuksien lisäämisellä parannettaisiin yritysten työllistämismahdollisuuksia.
Vuonna 2009 peräti 32 vauvaa sai nimen Abcde.
SAK ja STTK suhtautuvat epäillen Akavan tuoreeseen esitykseen, jonka avulla pitkäaikaistyöttömiä pyrittäisiin saamaan työmarkkinoille.