Keren Blankfeld on palkittu journalisti ja tietokirjailija, joka paneutuu teoksessaan Auschwitzin keskitysleirillä olleiden Helen Tichauerin ja David Wisnian kohtaloihin. Tichauer oli syntynyt Bratislavassa vuonna 1918 ja Wisnia Varsovan lähistöllä vuonna 1926.
Tichauerin lempinimeksi muodostui jo varhain Zippi, mikä tarkoittaa heprean kielellä lintua. Hänet kuljetettiin Auschwitzin keskitysleirille talvella 1942. Lähtiessä juutalaisnaisille oli kerrottu, että menisivät vain muutamaksi kuukaudeksi töihin Pohjois-Slovakiaan.
Perillä vangit desinfioitiin ja hiukset leikattiin. Nyt Helen oli vanki numero 2286. Omien vaatteiden tilalle annettiin venäläisten sotavankien univormujen jäänteitä. Joissain ryysyissä oli vielä entisten omistajien verta. Jokainen vanki sai palan leipää, ja heidät lähetettiin täyteen ahdettuihin parakkeihin. Aluksi piinallisinta oli tottua tuntikausia kestäneisiin nimenhuutoihin. Yöt olivat myös tuskallisia, yhdellä laverilla saattoi nukkua neljäkin naista.
Kesään 1942 mennessä päällystön keskuudessa oli havaittu lahjakas graafikko, jolla oli pettämätön silmä yksityiskohdille. Lisäksi hän oli järjestelmällinen ja luotettava. Ennen pitkää Helen sijoitettiin leirin toimistoon ja hänen elinolonsa olivat olosuhteet huomioiden lähes hyvät.
Nainen opittiin tuntemaan saksalaisten keskuudessa nimellä Zippi aus der Schreibstub eli toimiston Zippi. Toimistossa työskentelevien täytyi näyttää asianmukaiselta ja siistiltä, joten hän sai käyttää saippuaa, pyyhkeitä, vessapaperia ja jopa rintaliivejä.
David Wisnia tuotiin Auschwitziin syksyllä 1942 ja hänestä tuli vanki numero 83526. Aluksi hän joutui työskentelemään raatoryhmässä eli kokoamaan ruumiita leirin aidan läheisyydestä. Joka päivä kymmeniä vankeja teki itsemurhan juoksemalla päin sähköaitaa, osan vartijat ehtivät ampua.
Myöhemmin David pääsi töihin Saunalle eli missä sijaitsivat leirin desinfiointitilat. Saunan kauttahan jokainen uusi vanki joutui menemään. Työ siellä oli Auschwitzin kadehdituimpia, kirjaimellisesti siistiä sisätyötä. Davidin päätehtävänä oli desinfioida vaatteita ja ripustaa niitä kuivumaan.
Kohtaaminen Saunalla
Zippi ja David kohtasivat ensi kertaa vuoden 1943 alussa Saunalla. He vilkuilivat toisiaan ja aluksi se olikin ainoa tapa. Vartijat olivat enemmän kuin innokkaita hakkaamaan tai tappamaan jokaisen vangin, joka käyttäytyi sopimattomasti.
Davidin huomion kiinnitti se, että Zippi oli pukeutunut paremmin kuin kukaan toinen nainen siellä. Hänellä oli jopa päällystakki. Vastaavasti Helen kiinnitti huomiota nuoreen ja terveeltä vaikuttavaan mieheen. David ei voinut uskoa, että leirin tärkeimpiin naisvankeihin kuulunut henkilö valitsi juuri hänet.
Toimiston Zippi alkoi keksiä tekosyitä päästäkseen käymään Saunalla. Samoin piti miettiä etukäteen mitä asiaa hänellä oli juuri Davidille. Mies osasi vähän slovakkia ja saksaa. Toisaalta kumpikin ymmärsi hepreaa, joten heidän puheensa oli sekoitus kaikkia noita kieliä. Tosin mihinkään pitkiin juttelutuokioihin ei ollut mahdollisuuttakaan. Yleensä he vain sopivat seuraavan tapaamisen. Aina kun nainen ilmaantui Saunalle, David miltei unohti missä oli.
Seuraava askel
Yleensä Helen ei ottanut tarpeettomia riskejä. Hän kaipasi rakennetta ja järjestystä, logiikkaa ja järkeä leirin kaaoksessa, mutta David sai hänen ajattelunsa muuttumaan.
Helmikuussa 1944 Zippi päätti, että hengenvaarallisista riskeistä huolimatta oli aika saada romanssista enemmän irti, fyysistä kosketusta. Sovittu kohtaamispaikka oli Kanadassa eli valtavassa parakissa, minne leiriin saapuvien vaatteet ja matkalaukut oli varastoitu.
Zippi oli jo sellaisessa asemassa, että hän pystyi liikkumaan leirillä melko vapaasti. Siten hänellä oli ollut aikaa rakentaa matkalaukuista ja vaatepaketeista varastoon pieni soppi. Edelleen Tichauer lahjoi muita vankeja varoittamaan, jos vartijoita oli tulossa. Pari tapasi omassa pienessään tilassaan siitä lähtien niin usein kuin mahdollista.
Lupaus
Joulukuussa 1944 oli jo selvää, että Saksa häviäisi sodan. Zippi ja David sopivat, että sodan jälkeen he tapaisivat Varsovassa juutalaisessa kulttuurikeskuksessa. Joulukuun kohtaaminen jäikin viimeiseksi, sillä SS-miehet polttivat Kanada-varaston. Materiaalin määrästä kertoo, että tulipalo kesti viisi päivää. Kaikki riittävän terveet vangit evakuoitiin muille leireille, tässä vaiheessa Zippi ja David joutuivat erilleen.
Saksan antauduttua toukokuussa 1945 Zippi todellakin lunasti lupauksensa. Hän matkusti kaaoksessa olevan Itä-Euroopan halki Varsovaan. Tuhotussa kaupungissa ei ollut enää jäljellä mitään juutalaista kulttuurikeskusta. Päiväkausien odottelun jälkeen Zippi päätti palata Bratislavaan.
Tällä välin David oli päässyt yhdysvaltalaisjoukkojen mukaan ja hänellä ei ollut aikomustakaan enää palata Puolaan. Vuonna 1946 hän muutti Yhdysvaltoihin. Auschwitzissa alkanut suhde ei siis jatkunut.
Keren Blankfeld: Auschwitzin rakastavaiset. Tositarina mahdottomasta rakkaudesta. Suomentanut Ari Väntänen. 415 sivua. Like Kustannus / Kustannusosakeyhtiö Otava.
