Palkittu yhdysvaltalainen toimittaja Ann Hagedorn käsittelee pitkään tuntemattomaksi jääneen neuvostoagentti George Kovalin vaiheita.
George Koval syntyi Venäjältä Yhdysvaltoihin muuttaneeseen juutalaiseen emigranttiperheeseen vuonna 1913. Suuren laman aikana Georgen vanhemmat olivat vakuuttuneita siitä, että ainoa maa, joka pyrki tekemään lopun köyhyydestä ja sorrosta, oli Neuvostoliitto, jonne koko perhe muutti vuonna 1932.
Koval aloitti kemian opinnot Moskovan arvostetussa Mendelejev-instituutissa ja hän omaksui virallisen propagandan, jonka mukaan neuvostoinsinöörin oli oltava maailman paras insinööri. George valmistui huippuarvosanoin epäorgaanisiin aineisiin erikoistuneeksi tekniikan insinööriksi kesällä 1939.
Jo opiskeluaikoina Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelu GRU oli kiinnittänyt huomiota täydellisesti amerikanenglantia puhuvaan mieheen. Koval pestattiin palvelukseen ja hänen vakoilijauraansa helpotti, että vuoteen 1939 mennessä lähes puolet Neuvostoliiton sotilastiedusteluhenkilöstöstä oli teloitettu tai lähetetty Siperiaan, joten vakansseja riitti.
Yhdysvaltoihin
Taustansa vuoksi Koval ei tarvinnut pitkää koulutusta ja hänet lähetettiin USA:han jo syksyllä 1940. Hän ujuttautui sulavasti yhteiskuntaan ja ilmoittautui Columbia-yliopiston jatkokurssiopinto-ohjelman kemian kurssille.
Helmikuussa 1943 Koval astui armeijan palvelukseen ja hänen viralliset tietonsa esittelivät periamerikkalaisen henkilön, joka oli valmistunut Iowan lukiosta 15-vuotiaana ja opiskellut kemiaa eliittiyliopistossa.
Lahjakkuutensa ansiosta Koval sijoitettiin erikoisinsinööriosastoon, joka toimi Manhattan-projektin alaisuudessa. Pian agentti oli saanut korkean turvaluokituksen ja hän oli tekemisissä keskeisten tutkijoiden kanssa. Armeija antoi hänen käyttöönsä jopa auton, mikä oli erittäin harvinaista.
Jälkikäteen on huimaa ajatella, että neuvostoagentti ajeli armeijan jeepillä päivittäin Yhdysvaltain huippusalaisen atomipommihankkeen kohteissa. Saamansa tiedot ja omat havaintonsa Koval luovutti tilaisuuden tullen yhteyshenkilöilleen.
Monet asiakirjat olivat erittäin salaisia, kuten tarkat raportit ydinaseen valmistuksessa olennaisen poloniumtuotannon määristä. Kokonaisuutena Kovalin lähettämien tietojen ansiosta neuvostoliittolaiset pystyivät ohittamaan aikaa vievät ja kalliit kokeilut.
Kovalin selostukset kulkeutuivat Moskovaan muun muassa Neuvostoliiton New Yorkin -konsulaatin yhteyshenkilön välityksellä joskus sähkösanomana, joskus postipaketteina. Usein käytettiin myös Neuvostoliiton Washingtonin-suurlähetystön diplomaattipostia.
Paluu
Yhdysvaltain armeija vapautti George Kovalin palveluksesta helmikuussa 1946 ja myönsi hänelle kolme ansiomerkkiä.
GRU:n harmiksi Koval kieltäytyi hänelle tarjotusta työpaikasta Monsanto Chemical -yhtiöstä. Se oli Yhdysvaltain ainoa poloniumin valmistaja, joten se sai valtiolliset sopimukset poloniumin tulevan sotilaskäytön sovellusten tutkimuksista. Tuossa yhtiössä Koval olisi päässyt todella merkittävien tietojen äärelle.
Jo kuusi vuotta vakoilijana toiminut Koval vaistosi, että hänen oli syytä kieltäytyä työtarjouksesta. Monsanton turvallisuustarkastuksessa uuden työntekijän menneisyyteen olisi perehdytty tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Mikä tahansa taustatietojen syvällisempi tarkistaminen olisi jo varhain paljastanut Kovalin taustan heikot kohdat.
Koval ei kuitenkaan saanut paluulupaa Moskovasta, joten hän palasi opintojen pariin. Vasta vuonna 1948 agentti kutsuttiin kotiin. Kovalin taitavuutta korostaa, että FBI pääsi hänen jäljilleen vasta kuusi vuotta sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt USA:sta.
Unohduksesta sankariksi
Sodan jälkeen juutalaisvastaisuus alkoi jälleen nostaa päätään Neuvostoliitossa. Tämä merkitsi, ettei GRU ottanut Kovalia enää töihin, eikä hän voinut mainita palveluksessa tekemiään saavutuksia ansioluettelossa tai työhaastattelussa.
Koval vapautettiin puna-armeijan palveluksesta heinäkuussa 1949 ilman yhtään ansiomitalia tai ylennystä. Työtä löytyi kuitenkin Mendelejev-instituutissa, josta hän jäi aikanaan professorina eläkkeelle.
Eläkkeellä ollessaan Kovalin taloudellinen tilanne oli heikko. Uskomatonta kyllä, Koval vieraili USA:n Moskovan suurlähetystössä 1990-luvun lopulla. Hän haki erityistukea, jota maksettiin toisessa maailmansodassa palvelleille Yhdysvaltain armeijan veteraaneille.
Koval ei saanut amerikkalaisten tukea, mutta GRU oli seurannut entisen työntekijänsä liikkeitä. Tiedustelupalvelu hermostui tilanteesta ja pohti, mitä tehdä vanhalle agentille. Kovalin onneksi GRU valitsi pehmeän linjan. Professorin eläkettä korotettiin, hän sai ruokalähetyksiä sekä kunniamerkin.
Koval kuoli vuonna 2006 ja vuotta myöhemmin hänet palkittiin postuumisti korkeimmalla mahdollisella tavalla. Presidentti Vladimir Putin myönsi Venäjän federaation sankarin arvonimen Kovalille tämän roolista Neuvostoliiton ensimmäisen atomipommin valmistamisesta.
Ann Hagedorn: Nukkuva agentti. Atomivakooja, jota ei koskaan saatu kiinni. Suomentanut Pia Korpisaari. 336 sivua. Docendo Oy.
JARKKO KEMPPI
