Omakotitaloalue Hyvinkäällä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Asumismenot syövät omakotiasukkaiden ostovoimaa

Suomen asuntomarkkinoilla on käynnissä murros.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Omakotiliiton mukaan omakotitaloasumisen tulevaisuus vaatii ratkaisuja tulevissa budjettikäsittelyissä. Kotitalouksia haastavat alueiden eriytyminen ja vuosia jatkunut asumiskustannusten nousu. Suomen asuntomarkkinoiden ero muuhun Eurooppaan on selkeä.

Suomen asuntomarkkinoilla on käynnissä murros, joka vaikuttaa erityisesti omakotitalo- ja vapaa-ajan asukkaisiin. Verrattuna muuhun Eurooppaan kehitys on huolestuttava, sillä muun muassa Eurostatin mukaan Suomi on ainoa EU-maa, jossa asuntojen hinnat ovat viime aikoina laskeneet.

Myös ympäristöministeriön tuore raportti Valtakunnallinen alueiden eriytyminen osoittaa, että eri alueet Suomessa eriytyvät edelleen vahvasti.

– Nyt tarvitaan ratkaisuja, jotta omakotitalojen korjaaminen olisi taloudellisesti mahdollista ja tyhjät asunnot saataisiin nykyistä paremmin käyttöön – joko vakituisina koteina tai vapaa-ajan asuntoina, painottaa Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.

Omakotiliiton mukaan niin lapsiperheet kuin ikääntyvä väestö tarvitsevat turvallisia ja terveellisiä koteja, joita on tärkeä huoltaa ja korjata suunnitelmallisesti. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä tarve toteuttaa lämmitysjärjestelmä- ja energiatehokkuusremontteja on kasvanut. Aina remontin toteuttaminen ei ole kuitenkaan helppoa.

– Alueilla, joilla asuntojen vakuusarvot ovat matalat, on perus- ja energiakorjausten rahoittaminen kentältä tulleen palautteen mukaan vaikeutunut, sanoo Silander.

Hänen mukaansa väestöään menettävillä alueilla omakotitalot jäävät yhä useammin esimerkiksi perikunnan omistukseen tai muuttuvat kakkosasunnoiksi.

– Uudenlainen vapaa-ajan asuminen voi tuoda uutta elämää kylille ja tyhjille taloille, erityisesti luonto- tai matkailukeskusten läheisyydessä. Tärkeää on löytää vuoropuhelu asukkaiden ja kuntien välille ja tehdä myös yhteistyötä järjestöjen kanssa, jotka voivat tavoittaa tehokkaasti omia jäsenryhmiään, Silander sanoo.

Omakotiasukkaiden ostovoimaa hupenee

Elokuussa julkistettu Omakotiliiton ja Kiinteistöliiton Asumismenot 2025 -tutkimus osoittaa, että asumiskustannukset ovat nousseet 15 vuoden ajan.

Kiinteistövero, lainakorot sekä sähkön, sähkönsiirron, veden ja jätehuollon maksut vievät yhä suuremman osan kotitalouksien nettotuloista. Tämä vähentää osaltaan mahdollisuuksia korjausinvestointeihin, vaikka samalla tarve niihin kasvaa.

– Kun pientaloasuminen on suomalaisille tärkeä asumismuoto ja ykköstoive, päättäjien tulee nyt ottaa tämä tosiasia huomioon ja tehdä pitkäjänteistä pientaloasumista vahvistavaa politiikkaa, kuten jo perustuslain pykälän 19 mukaankin julkisen vallan tulee tukea asumisen omatoimista järjestämistä, sanoo Omakotiliiton puheenjohtaja Jukka Malila.

Hän lähettää terveisiä eduskunnalle tulevaan budjettikäsittelyyn.

– Viidentoista vuoden kustannusnousu on tuntunut kaikkien kukkaroissa, mutta omakotitaloasukkailla erityisesti. Talouspolitiikkaan ja asuntomarkkinoihin tarvitaan vakautta ja luottamuksen palautusta. Näin toimien myötä on mahdollista, että oma koti säilyy jatkossakin kotitalouksien varallisuuden kivijalkana.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)