Asiantuntija Ylelle: Satojen tuhansien parvekkeiden turvallisuus tarkistettava

Taustalla vaikuttaa viime aikojen kuolemantapaukset.
Kerrostalo Tikkurilantiellä Vantaalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kerrostalo Tikkurilantiellä Vantaalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Parveke­tarkastajien mukaan kaikkien ennen vuotta 2023 rakennettujen lasikaiteisten parvekkeiden turvallisuus pitäisi tarkastaa, kertoo Yle.

Viime aikojen kuolemantapaukset ovat lisänneet parvekkeiden tarkastuspyyntöjä merkittävästi.

Viimeisin parveketurma tapahtui Tikkurilassa juhannusaattona, kun noin 30-vuotias mies putosi parvekekaiteen lasituksen läpi ja kuoli. Kiinteistöliiton asiantuntija arvioi Ylelle silloin, että onnettomuuden syynä oli todennäköisesti parvekelasin kiinnitys.

Tarkastuksen tarpeessa on Suomessa satojatuhansia parvekkeita, koska lasi on ollut parvekekaiteiden käytetyin materiaali 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Esimerkiksi konsulttitoimisto Sweco teki aiemmin joitain satoja tarkastuksia lähinnä uusissa kohteissa ennen käyttöönottoa, mutta nyt tarjouspyyntöjä on tullut tuhansista parveketarkastuksista.

Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat ovat myös kehottaneet kesän aikana taloyhtiöitä ja muita rakennusten omistajia tarkistamaan lasikaiteisten parvekkeiden turvallisuuden.

Hukkumisten ehkäisy alkaa jo ennen vesille menoa tehtävistä valinnoista.
Vieraiden valtioiden ja vihamielisten aktivistien päättäjille muodostama uhka on kasvanut.
Mainos