Talsa: Aurinkopaneelit ovat kuin osakesijoitus

Kilpailutettu aurinkopaneelien hankkiminen on melko vähäriskinen päätös.
Aurinkopaneeleita omakotitalon katolla Helsingissä 24. toukokuuta 2022., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Aurinkopaneeleita omakotitalon katolla Helsingissä 24. toukokuuta 2022., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Valtionyhtiö Motivan asiantuntija Veli-Matti Virtanen kommentoi Taloussanomille aurinkopaneelien olevan lähes poikkeuksetta kannattava sijoitus.

Hänen mukaansa aurinkopaneeleja voidaan verrata myös osakesijoittamiseen.

– Ne ovat erilaisia tapoja sijoittaa, mutta kyllä aurinkopaneeleiden asentaminen vertautuu pitkän ajan osake-, rahasto- tai indeksisijoittamiseen, Virtanen kommentoi.

Virtasen mukaan sijoituksia on kuitenkin vaikea täysin verrata keskenään; osakkeet saa esimerkiksi muutettua nopeammin rahaksi.

– Toisaalta paneeleista saa käteistä asunnon myyntivaiheessa, sillä ne kasvattavat talon arvoa, hän toteaa.

Toisin kuin osakkeet on kilpailutettu aurinkopaneelien ostopäätös Virtasen mukaan lähes varma ja riskitön sijoitus.

Yksi väärä asetus voi syödä lämpöpumpun tuoman säästön yllättävän nopeasti.
Sähkön hinta painuu lauantaina lähes nollaan.
Suomalaiset sijoittavat osakkeisiin aiempaa rohkeammin ja katsovat yhä useammin Helsingin pörssin ulkopuolelle.
Mainos