Kettu jolkotti Venäjän puolelta Suomeen Nuijamaalla toukokuussa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Asiantuntija: Suomen tulisi tuottaa miinoja itse

Tärkeimmät askeleet Ottawan sopimuksesta irtautumisessa ovat vasta edessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen toteaa, että puolustusvaliokunta odotetusti puoltaa Ottawan sopimuksesta irtautumista ja ensi viikolla eduskunta äänestänee sen puolesta.

Näin Suomi voi palauttaa jalkaväkimiinat puolustusarsenaaliin.

– Tärkeimmät askeleet ovat kuitenkin vasta edessä: miinojen palautus ja hankinta. Suomen tulisi pyrkiä tuottamaan niitä itse ja olla markkinoiden kärjessä, Vanhanen kommentoi X:ssä.

Puolustusvoimien varastossa oli Ottawan sopimukseen liityttäessä noin miljoona jalkaväkimiinaa, jotka hävitettiin vuoteen 2016 mennessä.

Verkkouutiset kertoi huhtikuussa, että kun näille ryhdytään etsimään korvaajaa, ongelmaksi voi muodostua se, ettei varsinkaan uudenlaisia miinoja valmisteta maailmalla kovinkaan laajasti. Siviilien henkiä säästäville, nykyaikaisille miinoille on siis avautumassa markkina.

LUE MYÖS:
Suomi haluaa miinoittaa itärajan, mutta mistä aseet?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)