Apu: Kirsi Piha erosi kokoomuksesta

Ex-kansanedustaja ei halua tukea puolueen linjaa.
Kirsi Piha vuonna 2020. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kirsi Piha vuonna 2020. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yrittäjä ja entinen poliitikko Kirsi Piha on eronnut kokoomuksesta viime joulukuussa. Asiasta kertoo Apu.

Syyksi hän kertoo sen, ettei halua olla tukemassa ”sitä suuntaa, jota kokoomus nyt ottaa”.

– En halua olla legitimoimassa sitä, mitä nyt tapahtuu, en ole osa sitä porukkaa, Kirsi Piha sanoo Avulle.

Hän viittaa nykyisen hallituksen politiikkaan.

− Minun mielestäni me tehdään tosi sisäänpäin kääntynyttä politiikkaa. Se perustuu ennakkoluuloille ja vihalle, se perustuu nollasummapeliajattelulle, ja siis ihan puhtaalle rasismille.

Piha myös kertoo äänestäneensä presidentinvaaleissa Pekka Haavistoa (vihr.) eikä Alexander Stubbia.

Kirsi Piha oli kokoomuksen pormestariehdokas Helsingissä vuonna 2021, mutta luopui ehdokkuudesta ennen vaaleja.

Piha toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1994–1996 ja 1999–2003 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996–1999.

Sosiaaliturvaministeriä sijaistava kansanedustaja nosti esiin lähisuhdeväkivallan.
Kansanedustaja on tyytyväinen, että tilanne korjataan.
Pihla Keto-Huovisen mielestä ryhmäkuri eettisissä kysymyksissä on liian tiukka.
Mainos