Puolustusministeriön toimialaan kuuluvaa turvalunastuslakia esitetään muutettavaksi siten, että myös Ahvenanmaan alueella voidaan torjua kansallista turvallisuutta uhkaavia kiinteistöhankintoja.
– Suomen turvallisuutta uhkaaviin kiinteistökauppoihin tulee voida puuttua jatkossa myös Ahvenanmaalla. Kyse on koko valtakunnan turvallisuudesta, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) toteaa tiedotteessa.
– Kiinteistöjä voidaan käyttää kotimaamme vihamieliseen horjuttamiseen ja nämä pyrkimykset tulee torjua jo ennalta, Häkkänen jatkaa.
Puolustusministeriö on osallistunut Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamistyöhön laatimalla yhteistyössä Ahvenanmaan maakuntahallinnon kanssa pykäläehdotuksen, jonka mukaan laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta eli niin sanottu turvalunastuslaki koskisi myös Ahvenanmaan maakuntaa.
Hallituksen esitys, joka sisältää myös turvalunastuslain ulottamisen Ahvenanmaalle, on lähetetty lausuntokierrokselle.
Esityksellä ei tule olemaan Häkkäsen mukaan vaikutuksia Ahvenanmaan erityisasemaan.
Suomen turvallisuutta uhkaavia kiinteistökauppoja tulee voida torjua jatkossa myös Ahvenanmaalla. Esitämme lainsäädännön muuttamista. Kyse on koko valtakunnan turvallisuudesta. Kiinteistöjä voidaan käyttää kotimaamme vihamieliseen horjuttamiseen, ja näihin pyrkimyksiin on…
— Antti Häkkänen (@anttihakkanen) October 16, 2026