Tänään 27. huhtikuuta vietetään kansallista veteraanipäivää.
Videotervehdyksessään puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kiittää veteraaneja kaikesta tehdystä työstä itsenäisen Suomen hyväksi.
– Tänään, kansallisena veteraanipäivänä meillä on kunnia ja osoittaa kiitollisuutemme heille, jotka ovat tehneet mittaamattoman arvokkaan työn isänmaamme hyväksi, Häkkänen sanoo.
Puolustusministerin tervehdys on katsottavissa alla olevassa upotuksessa.
– Tänään emme juhli sotaa, vaan rauhaa. Ja niitä, jotka sen meille mahdollistivat.
Häkkäsen mukaan sotiemme veteraanit kantoivat vastuuta silloin, kun se oli raskainta kantaa.
– Emme voi koskaan täysin ymmärtää, mitä jouduitte kokemaan, mutta voimme muistaa, kunnioittaa ja kiittää, Häkkänen sanoo puhutellen veteraaneja.
Puolustusministerin mukaan nykyisten sukupolvien tehtävänä on varmistaa, että veteraanien tarinat, opetukset ja arvot eivät unohdu.
– Tänään lupaamme jatkaa työtä rauhan, oikeudenmukaisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta.
– Tänään muistamme, että vapaa isänmaa ei ole itsestäänselvyys – se on lahja, jonka saimme teiltä.
Puolustusministeri @anttihakkanen tervehdys kansallisena veteraanipäivänä 27. huhtikuuta 2025. 🇫🇮 pic.twitter.com/YzF3hwVzSE
— Puolustusministeriö (@DefenceFinland) April 27, 2025





